Näin eteni yöllinen tulitaistelu Milanossa – Berliinin epäillyn surmasi 29-vuotias poliisi

Berliinin rekkaiskun epäilty ammuttiin Italiassa 2:09

Berliinin rekkaiskusta epäilty Anis Amri on kuollut tulitaistelussa Italiassa. Laukaustenvaihtoon päädyttiin sen jälkeen, kun mieheltä pyydettiin nähtäväksi henkilöllisyystodistusta rutiinitarkastuksessa. Yksi poliiseista haavoittui Amrin ampumista laukauksista. 

Anis Amri oli juuri saapunut junalla Ranskasta Italian Sesto San Giovanniin, kun hän joutui poliisitarkastukseen heti aseman ulkopuolella. 

Kun Amri pysäytettiin, tämä huusi Allahu Akbar (Jumala on suuri), veti repustaan aseen ja alkoi ampua kohti poliiseja. Yksi luodeista haavoitti poliisia selkään. Poliisit vastasivat luoteihin ja ampuivat Amrin kuolettavasti.

Taskussa junalippuja

Vielä ei tiedetä, mitä terroristi teki Italiassa, etsikö hän piilopaikkaa vai oliko hänellä maassa avustajia. Myöskään sitä ei tiedetä, miten hän oli päässyt Ranskaan.

Amrilla oli taskussaan ranskalaisia junalippuja, joiden avulla italialaisviranomaiset ovat pystyneet selvittämään hänen matkustamansa reitin.

Amri oli noussut Torinoon matkanneeseen junaan Chamberyn asemalta Savoijin alueelta. Sieltä hän oli jatkanut Milanon pääasemalle, minne hän saapui yhdeltä yöllä paikallista aikaa. Milanosta hän jatkoi Sesto San Giovanniin, jossa hän kohtasi paikallispoliisin partion kolmelta yöllä. 

Ase repusta rutiinitarkastuksessa

Poliisit selvittävät nyt, oliko Amrin hallussa ollut ase sama, jolla ammuttiin Berliinin surmarekan kuljettaja.

Laukaustenvaihto tapahtui Maggio-aukiolla aseman vieressä. La Repubblica-lehden mukaan poliisipartio olisi saapunut paikalle autolla sen jälkeen, kun joku oli tehnyt hälytyksen puhelimitse kuultuaan laukauksia. Muut italialaislehdet eivät puhelusta kuitenkaan kerro. 

Poliisit löysivät aukiolta arabitaustaiselta näyttävän miehen, joka oli kävelyllä yksin, ja päättivät tarkastaa tämän henkilöllisyyden rutiininomaisesti.

La Stampan mukaan poliisiautosta nousi kaksi poliisia.

Partion päällikkö pyysi miestä näyttämään henkilöllisyystodistuksensa, minkä jälkeen mies otti repun selästään ja laittoi sen maahan. Poliisit odottivat miehen kaivavan esiin henkilöllisyystodistuksensa, mutta sen sijaan tämä vetikin repusta 22-kaliiberisen pistoolin ja alkoi ampua.

Samalla Amri itse piiloutui pysäköidyn auton taakse. Poliisivat vastasivat tuleen ampuen miehen.

Miksi mies alkoi ampua?

Tässä vaiheessa poliiseilla ei vielä ollut aavistustakaan siitä, kuka luoteihin kuollut mies oli.

Hälytyskellot olivat kuitenkin jo alkaneet soida, sillä miksi kukaan rutiinitarkastuksessa pysäytetty alkaisi ampua poliiseja? Mikä oli miehen motiivi?

Epäilykset lisääntyivät, kun miehen repusta löytyi saksalaisia tuotteita, mutta minkäänlaisia henkilöpapereita ei ollut. Poliisit ottivat kuolleelta sormenjäljet ja muutaman tunnin kuluttua saapui varmistus: kyseessä oli Berliinin iskusta epäilty.

Tuore poliisi surmaluodin ampuja

Haavoittunut poliisi on nimeltään Christian Movio ja hän on 36-vuotias. Hän odottaa parhaillaan sairaalassa leikkausta selässään olevan luodin poistamiseksi.

Anis Amrin surmanneet luodit puolestaan ampui 29-vuotias poliisi Luca Scatà, joka on palvellut poliisissa vasta yhdeksän kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat