Näin ehostat naarmuuntuneen auton kesäkuntoon

Kirkas kevätaurinko paljastaa armottomasti auton maalipintaan tulleet naarmut ja kiveniskemät. Kevät onkin hyvää aikaa laittaa auto nätiksi sekä ulkoa että sisältä.

Auton maalipintaan tulleet naarmut ja pikkukolhut eivät ole vain ikävännäköisiä, vaan saattavat myös nopeuttaa peltien ruostumista. Esimerkiksi lentävistä pikkukivistä syntyneitä ropluja ei oikein pysty ehkäisemään, joten kannattaa panostaa jälkihoitoon.

– Pienet naarmut ja kiveniskemät voi korjata helposti naarmunpoistajakynällä, jolla maalipintaan tulleet jäljet saa tarkasti peittoon. Jos ruhje on isompi tai ulottuu pohjamaaliin asti, kannattaa käyttää kynän sijasta korjausvahaa, opastaa tavaratalopäällikkö Jarkko Salmi Kuopion Biltemasta.

Korjaavien aineiden valikoimassa on sopivia värejä lähes kaikenvärisille autoille. Jos täysin täsmäävää ei löydy, naarmukohdan voi käsitellä hiomavahalla ja vahata sen jälkeen tavallisella autovahalla.

Ennen naarmujen korjaamista auto pitää pestä, joten samalla kannattaa hoitaa myös koko auton kevätvahaus.

– Auton pesemistä helpottaa pitkävartinen pesuharja, jonka ansiosta ei tarvitse kurotella niin pitkälle. Vahaaminen puolestaan sujuu helposti ja nopeasti vahaus- ja kiillotuskoneella. Pesuaineet ja vahat valitaan auton maalipinnan kunnon mukaan, Salmi neuvoo.

Lähde: Deski

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat