Näin ehkäiset rintasyövän – ohjeet tarkkailuun
Kun rintojaan tutkii syövän varalta, oleellisinta on kiinnittää huomiota kaikkiin muutoksiin. Oman tarkkailun lisäksi gynekologia tai omalääkäriä kannattaa pyytää tutkimaan myös rinnat tarkastuksen yhteydessä.
Rintojen omatarkkailussa kaikkein tärkeintä on tuntea omat rintansa. Rinnat ovat luontaisesti kyhmyiset ja niissä on eri onteloita, joten kyhmyisyys ei itsessään kerro rintasyövästä – muutokset sen sijaan voivat kertoa.
– Rintojen tunnustelu on hyvä aloittaa nuorella iällä, että oppii tuntemaan omat rintansa, kertoo Syöpäyhdistyksen ylilääkäri, dosentti Liisa Pylkkänen.
Kyhmy on rintasyövän yleisin oire ja jos omat rintansa ja niiden "luontaiset" kyhmyt tuntee läpikotaisin, uuden kyhmyn voi erottaa jo hyvin pienenä ja varhaisessa vaiheessa, ennen kuin syöpä on ehtinyt kasvaa. Pylkkänen muistuttaa, että kyhmy ei aina tarkoita rintasyöpää, mutta muutoksen ilmetessä on hyvä käydä lääkärissä.
– Jos jotakin itse tuntee tai toteaa, 90 prosenttia tai yli muutoksista on hyvälaatuisia. Mutta jos löytää jotain uutta ja poikkeavaa, sitä kannattaa käydä näyttämässä lääkärissä.
Gynekologilla tai omalääkärillä käynnin yhteydessä kannattaa Pylkkäsen mukaan pyytää tunnustelemaan rinnat. Esimerkiksi solisluukuopan ja kainalon tarkastelu voi olla itselle vaikeaa.
– Tärkeää on myös osallistua seulontoihin, joita järjestetään 50–69-vuotiaille naisille. Erityisen tärkeää rintojen tutkiminen ja seulontoihin osallistuminen on niille, joilla on sukunsa puolesta rintasyövän riski. Rintasyöpää ei yleensä esiinny alle 40-vuotiailla, mutta niillä 5–10 prosentilla, joilla on perinnöllinen alttius, sitä saattaa esiintyä aiemminkin.
Käytännön vinkit rintojen tarkkailuun
Rinnan tiiviys vaihtelee riippuen siitä, missä vaiheessa kuukautiskierto on. Ja vaikka kuukautisia ei enää olisikaan, rinnat voivat näyttää erilaisilta eri päivinä. Siksi tarkkailla tulisi sen verran usein, että tietää, mitkä muutokset ovat omille rinnoille luonnollisia.
Kun rintansa tuntee, ne tulisi tarkastaa kerran kuukaudessa kuukautisten jälkeen, kun rinnat ovat pehmeimmillään. Jos kuukautisia ei enää ole, rinnat ovat yleensä kehittyneet pisteeseen, jossa ne ovat pehmeät vuoden ympäri. Tarkkailu olisi kuitenkin hyvä suorittaa suunnilleen samaan aikaan kuusta.
Tunnustelua harvemmin puhutaan siitä, että rintoja olisi hyvä tarkkailla myös katselemalla ja havainnoimalla, onko rintojen koossa tai värissä tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi ihon sisäänpäin vetäytyminen voi olla rintasyövän oire.
Rinta tulisi tunnustella selin makuulla, jolloin se levittäytyy rintalastan päälle. Rintaa tulisi painaa koko kämmenellä, sormet suorana ja tarkkailla, tuntuuko rinta samanlaiselta kuin aiemmin. Rinnan tarkastelu tulisi tehdä vapaa käsi suorana pään yläpuolella, suoraan sivulla ja vartalon myötäisesti ojennettuna.
Lähteenä käytetty lääkärin haastattelun lisäksi Promama.fi-sivustoa
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää