Näin Capitolin turvatoimia on kiristetty ennen vallanvaihtoa – myös muissa Yhdysvaltain osavaltioissa varaudutaan tilanteen eskaloitumiseen

Uutisklipit 0:46
Katso videolta, miten neljässä eri osavaltiossa valmistaudutaan mahdollisiin mielenosoituksiin

Yhdysvalloissa valmistaudutaan keskiviikkoiseen vallanvaihtoon lisätyillä turvatoimilla jopa ympäri maan. Asiasta uutisoi CNN.

FBI on varoittanut aseellisista protesteista joka puolella Yhdysvaltoja tulevien päivien ja tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisten aikana. 

Viikko Yhdysvalloissa tapahtuneen kongressitaloon kohdistuneen mellakan jälkeen Capitol Hill -kukkulan ympäristö on tiukan vartioinnin alla. Kansalliskaartin jäsenet ovat olleet paikalla niin rakennuksen sisällä kuin ulkona. Alueen ympärille on pystytetty myös uusi aita.

Aidatun alueen sisälle tulevilta henkilöiltä vaaditaan todistus siitä, että heillä on syy olla alueella virkaanastujaisten aikana. Aiemmin tällä viikolla edustajainhuoneen sisäänkäynnille asennettiin metallinpaljastin.

Huoli suuresta turvallisuusuhasta

CNN:n mukaan DC:n poliisipäällikkö Robert Contee kertoi keskiviikkona, että Bidenin virkaanastujaisiin voidaan odottaa yli 20 000 kansalliskaartin jäsentä.  

Toimittajat ovat tviitanneet aiemmin tällä viikolla kuvia, joissa näkyy ilmeisesti kansalliskaartin joukkoja Capitolilla.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Contee sanoi toimittajille olevansa huolestunut ”suuresta turvallisuusuhasta ennen virkaanastujaisia”.

– Olen ollut huolissani ennen tätä päivää, tulen olemaan huolissani viikonlopun sekä myös sen jälkeenkin, hän sanoi keskiviikkona.

CNN:n mukaan puolustusministeriö on kertonut kansalliskaartin jäsenillä olevan aseet virkaanastujaisissa 20. tammikuuta.

Turvatoimia kiristetty myös muualla

Eri puolilla maata olevat osavaltiot ovat myös lisänneet turvatoimia. Paikoille on kutsuttu kansalaiskaarti suojelemaan kaupunkeja mahdollisilta mielenosoituksilta. Näin on toimittu muun muassa Kaliforniassa, Connecticutissa ja Ohiossa. 

Vaikka monet hallintorakennukset ovat hyvin pitkälti suljettuina koronavirusrajoitusten vuoksi, varautuminen on tärkeää osavaltioissa, jotka sallivat ihmisten kantaa aseita sekä niissä, joissa Trump on väittänyt ilmenneen vaalipetoksia.

MTV Uutisten haastatteleman konfliktin asiantuntija Mikaeli Langinvainion mukaan tilanne voi yltyä synkäksi.

– Pahin pelkoni on se, että tulisi monen ampujan yhdenaikainen tapahtuma. Jos heillä on rynnäkkökiväärejä kannossa niin yhdelläkin tehdään pahaa tuhoa. Jos siellä on monen ampujan tilanne niin siihen vastataan myös monen ampujan toimesta. Silloin se tarkoittaa käytännössä sitä, että tulee verilöyly.

Lue myös:

    Uusimmat