Mainos

Näillä lenkkareilla Suomi juoksee – kiinnostus urheilukelloja kohtaan kovassa nosteessa

Kevään lenkkeilykausi on vauhdissa ja tänä vuonna kuluttajia kiinnostavat perinteisten lenkkareiden lisäksi myös erityisesti maasto- ja polkujuoksuun sopivat kengät. Vertailemalla tarjontaa lenkkeilijä voi säästää varustehankinnoissaan suuren summan.

Hintavertailupalvelu Hintaopas on koonnut dataa suomalaisten suosimista kengistä sekä urheilukelloista. Datan mukaan Asics on tällä hetkellä suomalaisten haetuin juoksukenkämerkki, toisena tulee Salomon ja kolmanneksi jää Nike. Naisten juoksukenkien etsityin malli on Salomon Speedcross 4 -maastojuoksukenkä, jonka hinta alkaa 77,90 eurosta. Top 3:sta löytyvät myös katulenkkeilyyn sopivat Asics Gel-Nimbus 20, halvimmillaan 159 euroa ja Asics GT-2000 6 -lenkkari, jonka edullisin hinta on 129 euroa.

– Urheilukenkien kohdalla hintavertailu kannattaa. Esimerkiksi naisten suosituimman lenkkarin kohdalla halvin hinta on puolet kalleimmasta ja säästö on jopa 70 euroa, kertoo hintaopas.fi:n maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Miesten juoksukengissä haetuin on Adidaksen Ultra Boost 2017, jonka saa halvimmillaan 139,96 eurolla ja kalleimmillaan 179,95 eurolla, joten kauppoja vertailemalla säästö voi olla 40 euroa. Toiseksi suosituin malli on Asicsen Gel-Nimbus 20, alin hinta 159 euroa. Kolmannelta sijalta löytyy erityisesti maastojuoksuun ja polkujuoksuun sopiva Salomon XA Pro 3D GTX 2016 -kenkä, jonka saa edullisimmin hintaan 89 euroa. Myös näiden mallien kohdalla vertailu tuottaa muutaman kympin säästön.

Urheilukellojen suosio ponnahtanut vuodessa

Urheilukellojen tarjonta on kasvanut vauhdilla ja kiinnostus niitä kohtaan on selvässä kasvussa.

– Vuoden 2017 huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun urheilukellojen haut ovat kasvaneet 200 prosentilla ja aktiivisuusrannekkeiden haut 150 prosentilla. Kun kellokuume yllättää, kannattaa käyttää hetki hintojen vertailuun, sillä esimerkiksi kolmen suosituimman mallin kohdalla säästö on parhaimmillaan 80-150 euroa, Matinvesi-Bassett muistuttaa.

Urheilukellomerkkien kolmen kärki on tasainen; eniten haetaan Polarin, Suunnon ja Garminin kelloja. Tämän hetken suosituin malli on Polar M430, jonka alin hinta on 159 euroa. Toisena on Suunto Spartan Trainer Wrist HR hintaan 189 euroa ja kolmantena Suunto Spartan Sport Wrist HR hintaan 359 euroa.

Kuvat: Adidas ja Hintaopas

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.