Näillä keinoilla keskusta nostaisi Suomen talouden nousuun – "Tämän vaalikauden aikana kasvanut vain velka"
Keskusta esitteli 7-8 miljardin euron ohjelman Suomen talouden saattamiseksi nousuun. Yleistä arvonlisäverotusta keskusta nostaisi hallitusta vähemmän.
Keskusta vahvistaisi Suomen taloutta muun muassa eläkejärjestelmää uudistamalla.
Puolue luopuisi muun muassa työttömyysajan eläkekarttumasta ja poistaisi tutkintojen eläkekarttuman. Keskusta tavoittelisi myös korkeampia sijoitustuottoja ja tehostaisi eläkkeiden maksatusta. Keskustan mukaan nämä esitykset toteuttamalla varsinaiseen eläkeikään ei tarvitsisi puuttua.
Keskustan mukaan sen esittämä eläkejärjestelmän uudistus lisäisi pitkällä aikavälillä julkisen talouden kestävyyttä 2–3 miljardia euroa.
Keskusta esitteli tiistaina vaihtoehtonsa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen kehysriihipäätöksille. Keskusta esittää kaikkiaan 7–8 miljardin euron ohjelmaa, joka pitää sisällään 4–5 miljardin euron edestä kasvu- ja rakennetoimia, joihin edellä mainittu eläkejärjestelmän uudistus sisältyy.
Valtion tuloja keskusta lisäisi 1,9 miljardilla eurolla muun muassa nostamalla yleistä arvonlisäverotusta yhdellä prosenttiyksiköllä 25 prosenttiin eli puoli prosenttiyksikköä vähemmän kuin Orpon hallitus.
Samaan aikaan keskusta säästäisi 1,5 miljardia esimerkiksi valtionhallinnosta, kehitysyhteistyöstä ja asumistuesta.
Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon mukaan toimenpiteille on tarvetta, sillä Suomen talouden suursäätila on todella synkkä. Saarikon mukaan Suomen talous on jo pitkään ollut vailla kestävää kasvua ja tällä vuosikymmenellä koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat entisestään synkentäneet näkymiä.
– Tähän mennessä tämän vaalikauden aikana Suomessa on oikeastaan kasvanut vain velka, työttömyys ja ihmisten epävarmuus ja huoli huomisesta. Se ei ole kestävä tie, Saarikko sanoi keskustan tiedotustilaisuudessa.
Uusimmat
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
16:48
Näin paikallinen toimittaja kuvaa Georgian tilannetta MTV Uutisille: "Laki on vasta ensimmäinen askel"
-
16:45
Poliisitehtävä Helsingissä: Asunnosta löydetty ruumis – kiinniottoja tehty
-
Lataa lisää