Naapurit järkyttyivät Pomarkun ampumisesta: Perhe oli todella mukava

Julkaistu 19.06.2012 14:01(Päivitetty 20.08.2012 21:44)

Pomarkussa Lavian rajalla tapahtuneet ampumiset ovat järkyttäneet naapureita.

- Perhe oli todella mukava enkä olisi ikinä uskonut tällaista. Olimme paljon tekemisissä keskenämme ja tapasimme viikoittain, kertoo Lavian puolella asuva Tauno Väkeväinen.

- Perheen kolme tyttöä kävivät meillä kylässä usein, he olivat aina iloisia ja hyväntuulisia, hän jatkaa.

- Ammuttu mies oli maanviljelijä, mutta kävi välillä Taunon veljenpojan yrityksessä töissä. Siellä työskentelee myös poikamme, joka oli menehtyneen kanssa hyviä kavereita. Poikamme joutui lähtemään töistä kesken päivän, koska hän järkyttyi tapahtumasta niin paljon, kertoo Anja Väkeväinen.

Poika oli Väkeväisten mukaan ollut pienenä hoidossa perheessä, menehtyneen isän vanhemmilla. Vanhemmat asuvat samassa pihapiirissä, jossa ampuminen tapahtui.

Tauno Väkeväisen veli Väinö Väkeväinen asuu myös naapurissa. Hän tunsi niin ikään perheen.

- Kuolleen isän isä oli työkaverini firmassani, joten tunsin hänet erityisen hyvin. Menehtynyt mies oli hyvä tuttu lapsiemme kanssa etenkin silloin kun lapset olivat pieniä. Perhe on lähettänyt meille aina valokuvia perheen lapsista, Väinö Väkeväinen kuvailee.

- Järkytys on ollut kova, mistään tällaisesta ei ole ollut merkkejä.

Huomasimme vain, että ambulansseja ja poliiseja pyöri naapurissa, tämä tuli meille täysin yllätyksenä.

Sumo video id

Isä ja kolme lasta löytyivät surmattuina

Isää epäillään syylliseksi

Tällainen on Pomarkun surmaperhe

Naapurit järkyttyivät Pomarkun ampumisesta

Tolvanen: Perustettava pysyvä tutkintalautakunta

Surmatut löytyivät ulkorakennuksesta - katso poliisin tiedotustilaisuus

Konkaripoliisit: Hiljaiseksi vetää

Kunnanjohtaja: Tämä on suuri sokki

Perhesurmien mustat vuodet

Tuoreimmat aiheesta

Rikos