Isää epäillään syylliseksi Pomarkun perhesurmaan

Julkaistu 19.06.2012 14:15(Päivitetty 20.08.2012 21:44)

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että perheen isää epäillään syylliseksi Pomarkussa tapahtuneeseen perhesurmaan. Tässä vaiheessa isän syyllisyys on poliisin lähtöolettama.

- Tietysti niin kuin rikostutkinnassa aina, niin kaikki muutkin mahdollisuudet otetaan huomioon, rikoskomisario Heikki Särkiniemi toteaa.

Tapahtumapaikalta löydettiin luvallinen 22-kaliberinen pienoispistooli. Perheen isällä ei ollut kuitenkaan aseeseen kantolupaa vaan se kuului poliisin mukaan jollekin toiselle, perheen lähipiiriin kuuluvalle henkilölle.

Tapauksesta tuli ilmoitus hätäkeskukseen eilen illalla noin kello puoli yhdeksän aikaan. Perheen kotoa löydettiin surmattuina kolme alle kouluikäistä lasta ja perheen isä.

Järkyttävän löydön teki perheen äiti, joka tuli illalla kotiin perheen neljännen lapsensa kanssa. Nuorin lapsi on maaliskuussa syntynyt poika.

Perheen äiti ja miehen vanhemmat kuljettiin Pori keskussairaalaan saamaan kriisiapua jo illalla.

(MTV3)

Sumo video id

Äiti löysi surmatun perheensä

Tällainen on Pomarkun surmaperhe

Naapurit järkyttyivät Pomarkun ampumisesta

Surmatut löytyivät ulkorakennuksesta - katso poliisin tiedotustilaisuus

Jo kahdeksas perhesurma vuoden sisällä

Kunnanjohtaja: Tämä on suuri sokki

Tuoreimmat aiheesta

Rikos