Kiinalainen teknologiafirma Huawei on viime vuosina pyrkinyt hälventämään mystistä mainettaan. CNN:n valokuvaaja Kevin Frayer lähti firman kampuksille raportoimaan, ja löysi tavallisia, työssään viihtyviä ihmisiä. Lue alkuperäinen reportaasi ja katso kuvat täältä.
Huawei kuuluu alansa jättiläisiin. Se on maailman kolmanneksi suurin televiestintälaitteiden tuottaja sekä 5G-teknologian suunnannäyttäjä. Viime vuonna firma nousi Applen ohi maailman toiseksi suurimmaksi älypuhelinmyyjäksi.
Silti yhtiö näyttäytyy länsimaalaiselle yhä mystisenä.
Amerikkalaisille Huawei on suorastaan epäilyttävä: Washington on jo vuosien ajan epäillyt, että Kiinan hallinto saattaisi käyttää Huawein laitteistoa muiden valtioiden vakoiluun.
Huawei on toppuutellut moisia syytöksiä väittäen, että se kyllä kieltäytyisi mahdollisista Kiinan hallinnon pyrkimyksistä päästä käsiksi operaattoreille myymäänsä teknologiaan. Viime viikolla Trumpin hallinto kuitenkin asetti firman kauppapakotelistalleen, mikä vaikeuttaa sen Yhdysvaltoihin kohdistuvaa vientiä.
Kiinalaisjätti on ryhtynyt toimiin sen ympäröivän mystisyyden hälventämiseksi. Ensi töikseen se avasi toimitilansa kansainväliselle medialle.
Kuvaaja Kevin Frayer halusi päästä skandaalimaineen taakse
Getty Images -palvelun valokuvaaja Kevin Frayer lähti huhtikuussa etelä-Kiinaan kuvaamaan kolmen Huawein toimitilan arkea.