Myrsky vaatinut kymmeniä uhreja Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain Keskilännessä riehuneet myrskyt ovat ilmeisesti aiheuttaneet pahempaa tuhoa kuin ensin luultiin. Satoja asukkaita on poliisin mukaan kateissa ja yli 40 ihmisen tiedetään saaneen surmansa sarjassa pyörremyrskyjä, jotka raivosivat varhain tänään Suomen aikaa Oklahoman ja Kansasin osavaltioissa.

Jopa 15000 taloa on tuhoutunut tai vaurioitunut pahasti, kertoo televisioyhtiö CNN. Pahiten kärsivät Oklahoman osavaltion pääkaupunki Oklahoma City ja Kansasissa sijaitseva Wichita, missä kokonaiset asuinalueet tuhoutuivat täysin. Säätieteilijöiden mukaan kyse oli erittäin voimakkaista paikallisista pyörremyrskyistä eli tornadoista, joiden tuhojen arvioidaan nousevan satoihin miljooniin dollareihin. Televisio näytti kuvaa rojua täynnä olevista pelloista, joilla aikaisemmin oli taloja, ja myrskyn tien sivuun viskomista autoista. Kuolonuhrien määrän uskottiin vielä nousevan, kun pelastustyöntekijät käyvät tiistaina läpi pyörteisen tuulen tuhoamia alueita.

Oklahoma Cityssä poliisi sulki 65 neliökilometrin suuruisen alueen ja esti etelään suuntautuvan liikenteen. Pelkästään Oklahoma Cityä ja sen ympäristöä koetteli toistakymmentä pyörremyrskyä, Myrskytuulet puhalsivat yli puolentoista kilometrin leveydeltä ja ulottuivat 16 kilometrin korkeuteen.
-Nämä kuuluvat suurimpiin pyörremyrskyihin joita tietoomme on tullut, Oklahoman kuvernööri Frank Keating sanoi.
(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat