Mainos

Myös toinen uhka Lahden MM-kisoissa 2017 – Poliisi: Suomalaismies pahoitti mielensä Norjan hiihtojoukkueelle ja uhkasi "tuhota viestihiihdon"

4:33
32-vuotias mies pahoitti mielensä lahden MM-kisoissa vuonna 2017 – poliisi kertoo miksi uhkaava some päivitys johti tutkintaan

Hämeen poliisilaitos kertoo tutkineensa epäiltyä laitonta uhkausta hiihdon MM-kisojen yhteydessä vuonna 2017.

Poliisi kertoo, että kisojen aikaan tutkinnassa poliisille oli tullut tieto, jonka mukaan eräs keskisuomalainen, silloin 32-vuotias mieshenkilö aikoo tehdä jotain sabotoidakseen Lahden MM-kisojen viestihiihtoja. Tämä mies otettiin kiinni 2.3.2017 aamulla.

Kuulustelussa mies kertoi, että pahoitti mielensä norjalaisen hiihtäjän tekemisistä sunnuntain kisoissa. Hän myönsi kirjoittaneensa humalassa Facebookiin, että voisi tuhota norjalaisten viestihiihdon esimerkiksi menemällä heidän jokkueensa hiihtäjän eteen ladulle viestissä. Kertomansa mukaan hän ei aikonut toteuttaa uhkauksiaan.

Asiaa tutkittiin laittomana uhkauksena. Syyttäjä teki asiassa esitutkinnan rajoittamispäätöksen, eikä asia edennyt tuomioistuimeen.

MTV Uutisten tietojen mukaan Hämeen poliisin kertomassa tapauksessa on kyse toisesta erillisestä uhkatilanteesta.

– 32-vuotiaan miehen tekemisten taustalla ei ole mitään terrorismimotiivia, Lahden poliisilaitoksen ylirikoskomisario Martti Hirvonen korostaa MTV Uutisille.

Rikosylikomisarion mukaan Hämeen poliisilla ei ole tietoa MTV Uutisten aiemmin tänään uutisoimasta terrori-iskun uhasta Lahden MM-kisoissa.

– Jos MM-kisojen yllä olisi ollut jotain terroriuhkaa, Hämeen poliisilaitos olisi tullut tietoiseksi asiasta, koska Hämeen poliisilaitos vastasi yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta kisojen aikana. Meillä ei ollut tietoa, eikä ole edelleenkään tietoa tästä terroriuhasta, ylikomisario lisää.

Juttua täydennettiin 18.9.2019 kello17:33 Lahden poliisilaitoksen rikosylikomisario Martti Hirvosen kommenteilla.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja