Vuotaja OnLeaks on jatkanut eilistä iPhone XS:n seuraajan mallinnosten paljastustaan esittelemällä mallinnetuissa kuvissa yhteistyössä CashKaro-sivuston kanssa myös suurikokoisemman iPhone XS Maxin seuraajaksi tulossa olevan iPhone-mallin.
OnLeaksin eli Steve Hemmerstofferin vuodot perustuvat hänen tehtaalta käsiinsä saamiin suunnittelutiedostoihin, joiden perusteella OnLeaks on materiaalinsa tuottanut.
Uusissa materiaaleissa on nähty nyt sekä 5,8 että 6,5 tuuman näytöillä edeltäjiensä tapaan varustetut iPhone-mallit. Kummassakin suurin ulkoinen uudistus on kolme takakameraa sisältävä ja aiempaa kookkaampi kamera-alue takana vasemmassa yläkulmassa. OnLeaksin kertomien tietojen mukaan uusissa iPhoneissa olisi uudenlainen lasirakenne, jossa myös kamerakohouma olisi samaa yhtenäistä lasia kuin muu takapinta.
Jo aiemmin huhuissa esillä on ollut, että uusissa iPhone-malleissa lasipinnassa takana pitäisi olla uusi ”huurteinen” viimeistely tavallisen kiiltävän pinnan sijaan.
OnLeaksin materiaalit ovat kertoneet myös uudelleensuunnitellusta hiljennyskytkimestä, joka on muodoltaan pyöreä ja muistuttaa aiemmin iPadeissa nähtyä.
Uuden suuremman iPhone-huippumallin mitat ovat OnLeaksin mukaan 157,6 x 77,5 x 8,1 millimetriä (vs. iPhone XS Max 157,5 x 77,4 x 7,7 millimetriä). Paksuus kamerakohouman kohdalta on 9,3 millimetriä.
Tyylikkäitä paljastuksia tulevista iPhoneista nähdään varhaisessa vaiheessa, sillä julkistuksen odotetaan tapahtuvan tavanomaiseen tapaan vasta syyskuussa.
Applelta odotetaan tänäkin vuonna kolmea uutta iPhone-mallia. iPhone XS:n ja iPhone XS Maxin seuraajat ovat Bloombergin mukaan koodinimiltään D42 ja ja nyt esillä oleva D43, ja lisäksi tulossa on seuraaja edullisemmalle iPhone XR:lle. Näyttöjen koot ovat säilymässä ennallaan 5,8 ja 6,5 tuumassa sekä 6,1 tuumassa. Uusien mallien odotetaan näyttävän pääosin nykyisiltä edeltäjiltään kameroihin liittyviä muutoksia lukuun ottamatta.
Uusi Apple-järjestelmäpiiri ja päivitetty Face ID -kasvojentunnistuksen sensori tulevat kuulumaan huhujen mukaan vuoden 2019 iPhone-uudistuksiin.
Apple-tietäjänä tunnettu analyytikko Ming-chi Kuo puolestaan on raportoinut uusien iPhone-mallien etukameran tarkkuuden olevan kasvamassa nykymallien 7 megapikselistä 12 megapikseliin. Kolmas takakamera uusissa iPhoneissa on ultralaajulmakamera. Kuon mukaan uudet iPhonet tulevat tukemaan myös käänteistä langatonta latausta eli muiden laitteiden lataamista asettamalla ne takapinnan päälle kuten jo Huawei- ja Samsung-huippupuhelimissa. Osaltaan tästä syystä uusiin iPhoneihin on tulossa myös suuremmat akut.
Apple tulee näillä näkymiin jatkamaan yhä omalla Lightning-liitännällään, ja näin harkittua siirtymistä USB-C-liitäntään olisi vähintäänkin lykätty.
OnLeaks on aiemmin julkaissut mallinnoskuvia myös erilaisesta kolmella takakameralla varustetusta iPhonesta, mutta näyttää siltä, että lopulta tuotantoon on etenemässä neliömäisen kamera-alueen sisältävä malli.
Uusimmat
-
12:43
Mies kuoli yliajossa Hämeenlinnassa – epäilty on otettu kiinni
-
12:28
Pikku-Huopalahden murhatutkinta etenee: Poliisi löysi tekopaikan läheltä aseen
-
12:27
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
Lataa lisää