Musiikin monitaituri soitti progea vientiyhtye Wigwamin riveissä ja hauskuutti M.A. Nummisen ja Peteliuksen luottomuusikkona.
Muusikko Pedro Hietanen on kuollut 74-vuotiaana.
Hietanen kuoli itsenäisyyspäivänä pitkällisen sairauden jälkeen, omaiset kertovat STT:lle. Omaiset toivovat rauhaa suremiseen.
Hietasen laaja musiikillinen lajikirjo ulottui Wigwamin vakavamielisestä progressiivisesta rockista lystikkäisiin sävelmiin, joita hän esitti ja sovitti Mauri Antero Nummisen ja Pirkka-Pekka Peteliuksen aisaparina. Hän oli paitsi muusikko myös sovittaja, säveltäjä, tuottaja ja esiintyjä.
Hietanen oppi haitarinsoiton äidiltään jo alta kouluikäisenä 1950-luvulla. Musiikin ihmelapsi osallistui Kymenlaakson kulttuurikilpailuihin voittaen ne kaikki ja pääsi televisioonkin. Äiti opetti iskelmät, valssit ja sota-ajan rallit, ja poika meni pianotunneille.
Hietanen aloitti tanssiorkesterissa soittamisen alaikäisenä, jolloin hän tarvitsi jokaiselle ravintolakeikalle nimismiehen allekirjoittaman luvan.
Kun nuori lahjakkuus muutti 1960-luvun lopulla Helsinkiin, hän sai näyttävien viiksiensä ansiosta muusikko Dave Lindholmilta hellittelynimen Pedro, jonka myöhemmin virallisti ensimmäiseksi etunimekseen. Noihin aikoihin hän pääsi Pepe Willbergin Paradise-bändiin, jonka sointia värittivät puhaltimet ja neliääninen laulu. Hän revitteli keikoilla taitavia urkusooloja, mikä herätti maan eturivin muusikoiden huomion ja toi kutsun vientiyhtye Wigwamin riveihin.
Kosketinsoittajana hän pääsi 1970-luvulla Wigwamin kanssa yrittämään kansainvälistä läpimurtoa brittilevy-yhtiö Virginin huomassa ja konsertoi bändin jäsenenä muun muassa Lontoon Hyde Parkissa. Wigwamin vauhti kuitenkin hiipui.
– Olimme ehkä kuitenkin musiikillisessa mielessä muutaman vuoden myöhässä, kun yritimme läpimurtoa Englannissa. Silloin alkoivat jo tulla esimerkiksi punk ja reggae, joiden tieltä progebändit saivat väistyä, Hietanen arvioi STT:lle 2009.
Puoli metriä pitkät hiukset
Wigwamin keikkakalenterin ehdyttyä Hietanen pistäytyi rahapulassa Lo ve Recordsin konttorilla 1970-luvun lopulla ja törmäsi toimistolla artistipersoona M.A. Nummiseen. Hän vinkkasi osaavansa soittaa haitaria, jos Numminen joskus tarvitsisi säestäjän tuuraajaa.