Muusikko Linda Lampenius joutui 90-luvulla tikunnokkaan rohkeiden asujensa vuoksi – tituleerattiin "pilluviulistiksi"

Tältä Linda Lampeniuksen mielipiteitä jakanut Violator-kappaleen esitys näytti 2:22
Katso videolta, miltä Linda Lampeniuksen mielipiteitä jakanut Violator-esitys näytti.

Viulisti Linda Lampenius julkaisi vuonna 1997 kappaleen Violator. Tuohon aikaan ei ollut sopivaa, että klassinen muusikko soitti poppia, varsinkaan rohkeassa asussa. 

Viulisti Linda Lampeniuksesta  kertova dokumentti Linda alkaa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa 12. lokakuuta. Dokumentti kertoo muusikon tarinan, joka on saanut ja saavuttanut paljon, mutta maksanut siitä kovan hinnan. 

Lampenius esitti vuonna 1997 uuden Violator-kappaleensa pukeutuneena mustaan pvc-asuun. Hänestä sanottiin tuolloin, ettei hänellä olisi saanut olla sellainen vaate päällään, koska se oli niin seksikäs, eikä sopinut klassisen viulistin imagoon.

Ruotsissa Lampenius ei noussut seksisymboliksi, vaan oli esillä ensisijaisesti juuri lahjakkuutensa takia. 

– Olen työskennellyt Ruotsissa ja Tukholmassa pitkään, niin siellä on totuttu siihen, että artistille luodaan imago, jotta hän erottuisi joukosta, stylisti ja valokuvaaja Outi Broux kertoo dokumentissa. 

Suomessa Lampeniuksesta luotiin seksipommi, joka soittaa kyykyssä viulua seksikäs asu päällään. 

– Minusta kirjoitettiin pilluviulisti-nimellä. Jutut lähtivät siitä, ettei ollut sopivaa, että klassinen muusikko soittaa poppia ja vielä pukeutuneena tuollaiseen pop-asuun. Se ei ollut ok, Lampenius kertoo dokumentissa. 

Katso videolta, miltä Linda Lampeniuksen mielipiteitä jakanut Violator-esitys näytti.

Linda-dokumentti 12. lokakuuta alkaen MTV3-kanavalla klo 21 ja MTV Katsomossa

Lue myös:

    Uusimmat