Musti ja Mirri -eläintarvikeketjun työolot ovat kritiikkimyrskyn keskellä.
Sosiaalisessa mediassa alkanut kritiikki Musti ja Mirri -ketjun työoloista on siirtynyt yksittäisten henkilöiden puheenvuoroista ammattiliiton keskustelunaiheeksi, kun Palvelualojen ammattiliitto PAM julkaisi perjantaina oman tiedotteensa aiheesta.
Liitto kertoo saaneensa viime aikoina useita yhteydenottoja ketjun työntekijöiltä ja kannustaa työntekijöitä olemaan yhteydessä jatkossakin.
Ongelmat liittyvät PAMin mukaan jatkuvaan kiireeseen, joka estää esimerkiksi taukojen pidon. Lisäksi koulutuksen ja perehdyttämisen järjestämisessä kerrotaan olevan puutteita. Liiton mukaan työntekijöitä on lisäksi kielletty puimasta ongelmia keskenään viestisovelluksissa.
PAMin tiedotteessa kerrotaan, että yhteyttä ottaneiden käsityksen mukaan kiire ja muut ongelmat ovat lisääntyneet Mustin ja Mirrin omistavan Musti Groupin listauduttua pörssiin. Sijoittajilla on ollut yritykselle kovia tavoitteita siitä päätellen, että kohoavatkin luvut ovat johtaneet kurssin putoamiseen.

