Museoautojen määrä kasvaa kohisten

Museoautojen määrä kasvaa vuosi vuodelta, selviää Tilastokeskuksen kokoamista kulttuuriperintötilastoista. Museorekisteriin olevien autojen määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 20 000 ajoneuvosta yli 41 000 kulkupeliin.

Museorekisteröityjä autoja on eniten siellä, missä autokanta ja asutuksin on tiheintä. Lähes puolet ajoneuvoista on Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Vähiten museoautoja on Kainuussa ja Ahvenanmaalla.

Museoautojen määrän kasvuun vaikuttaa autokannan jatkuva kasvu, minkä vuoksi museorekisteriin kelpaavien, vähintään 30 vuotiaiden ikäisiä liikennekelpoisia autoja on vuosi vuodelta enemmän. Myös vanhojen autojen arvostus on noussut.

– Harrastus kasvaa, vaikka tämä hieman vanhempien harrastus onkin, kertoo teknisen valiokunnan puheenjohtaja Dage Groop Suomen Ajoneuvohistoriallisesta Keskusliitosta. Kasvua on myös kansainvälisesti.

Erityisesti 30–40-vuotiaiden autojen määrä on lisääntynyt.

– Vanhimmilla kantti kertaa kantti autoilla on niin vaikea liikkua esimerkiksi harrastajakokoontumisiinkin, että mieluummin hankitaan hieman nuorempi auto, Groop toteaa.

Museoautoharrastuksessa tärkein kriteeri on kuitenkin tunneside: usein harrastaja hankkii auton, josta on vahvoja muistoja esimerkiksi nuoruudesta.

Museorekisterissä olevat ajoneuvot

Väärinkäytökset vähäisiä

Museoajoneuvoksi rekisteröidyn ajoneuvon ei tarvitse maksaa vuotuista ajoneuvo- ja käyttövoimaveroa. Myös katsastusväli on normaalia harvempi, 2–4 vuotta auton iästä riippuen. Pakollinen liikennevakuutuskin on museoajoneuvolle tavanomaista halvempi, vain kymmeniä euroja vuodessa.

Groop korostaa, ettei museoauto ole käyttöauto. Museoajoneuvoa saa käyttää vain 30 päivänä vuodessa.

Väärinkäytöksiä ei Groopin mukaan juuri ilmene. Hänen mukaansa käytön valvonta on hyvää.

– Ensiksi on omatunto. Sitten on katsastus, jossa tarkistetaan kilometrimittari. Mutta tarkin ja tärkein ajopäivien valvoja on kyllä kateellinen naapuri, Groop nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat