Murros tanssilavakulttuurissa: Ennen tansseissa ryypättiin ja rakastuttiin

Tanssikeisari Jouko Elevaara palaa muistoissa 1970−1980-luvuille − aikaan, jolloin tansseihin mentiin lähes yksinomaan elämänkumppanin tapaamisen toivossa.

− Voi sanoa, että 90 prosenttia kävijöistä etsi sieltä ihan selkeästi seuraa ja kumppania. Tansseissa ihastuttiin, rakastuttiin ja mentiin naimisiin, Elevaara kertoo.

Nyt kyseinen ikäryhmä käy kuutta-seitsemääkymppiä. Monella tanssijalka ei enää nouse entiseen malliin.

Tyhjiksi lavat eivät ole kuitenkaan käyneet. Parketilla pyörähtelee Elevaaran mukaan uusi sukupolvi: erittäin taitavat tanssijat, niin sanottu discoväki, joka ei oppinut paritansseja nuoruudessaan. Taidot ovat peräisin kursseilta, joissa he ovat hioneet askelkuviot ja taivutukset viimeisen päälle.

− Tämä tarkoittaa sitä, että he eivät olekaan yksittäisen artistin palvojia. He tanssivat koko ajan, ja niinpä heille on tärkeää, että tanssiorkesteri soittaa mahdollisimman monipuolista ja hyvää tanssimusiikkia.

Tanssin ohessa käytäviin soidinmenoihin nuorella tanssiväellä ei riitä entisaikojen tavoin kiinnostusta.

− Heillä on tietokoneet ja muut vehkeet, he tapaavat toisiaan vaikka rannoilla, Elevaara toteaa.

Piilopullot kadonneet

Tanssilavoilla on perinteisesti otettu rohkaisua kanssakäymiseen pullosta. Elevaaran omistama viihdekeskus Merikievari oli aikanaan ensimmäinen tanssipaikka Suomessa, joka sai anniskeluoikeudet. Takavuosina meno oli kosteaa.

− Monet tulivat tanssipaikalle niin, ettei heillä ollut tanssin tanssia, vetivät vaan kaksin käsin Koskenkorvaa, Elevaara kuvaa.

Uusi tanssisukupolvi ei halua pilata elämystä pöhnäisellä päällä. Viinarähinät eivät ole enää ongelma, mutta toisaalta tanssiyrittäjän leipä on entistä tiukemmassa.

− 20−40-vuotiaille, fiksusti pukeutuville ja käyttäytyville tanssijoille ei merkitse mitään, että onko ravintolassa anniskeluoikeudet. Joissakin paikoissa on niin, etteivät ihmiset käy ryyppäämässä ollenkaan.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen