Muodonmuutoksen tehnyt ori ei enää vain seuraa muita

Wizard Freedom
Pasi Hirvonen lenkillä Wizard Freedomin kanssa, jota kutsutaan Onniksi.Milla Hirvonen
Julkaistu 11.02.2016 14:00
Toimittajan kuva

Henri Lehikoinen

@HenriLehikoinen

Wizard Freedom on voittanut neljästä viimeisimmästä ravikilpailustaan peräti kolme. Mistä sitä ennen vain kahdesti ensimmäisenä maaliin juossut ori löysi voittovireensä?

Pasi Hirvosen kasvattaman, valmentaman sekä ohjastaman Wizard Freedomin, 6, alku-ura sujui kelvollisesti, muttei potentiaalin edellyttävällä tavalla. Pitkän linjan ravivalmentaja mietti viime vuoden lopulla jo ruunausta, mutta päätti kokeilla vielä yhtä konstia.

– Laitoin orin silmille kokolaput, joista sen kilpailusuoritus piristyi huomattavasti. Sen jälkeen hevonen on tehnyt kilpailuissa omia juoksuja, eikä ole vain seuraillut muita, Hirvonen, 58, kertoo.

Wizard Freedom nappasi joulukuussa varustemuutoksen jälkeen kolme peräkkäistä voittoa. Tämän vuoden ensimmäisen starttinsa ori teki vasta viime perjantaina Kuopiossa, sillä pakkaset estivät sen kilpailemisen. Hirvosen silmäterä teki viiden viikon treenitauon jälkeen johtavan rinnalta vahvan juoksun, vaikkei voittoputki jatkunutkaan.

– Tauon aikana sitä liikuteltiin paljon jarrukärryillä, mutta terävämpiä vetoja ollut ei ollut alla kuin muutama. Hevonen hävisi voittajalle vai sekunninkymmenyksen ja meni uuden keskimatkan ennätyksensä. Se juoksi korvat kiinni koko kilpailun, koska tauko oli tuonut siihen hieman liikaa ylimääräistä energiaa.

Hyviä aihio

Hirvonen on kasvattanut ravihevosia 1990-luvulta alkaen. Lämminveristen puolelta kirkkain tähti on ollut Wizard Baron, joka urallaan voitti vuonna 2004 ikäluokkakilpailu Kuopio Stakesin ja tienasi 80 735 euroa. Hirvonen uskoo myös Freedomissa olevan ainesta pitkälle.

– Isoa hevosta (170 cm korkea) on pitänyt kehittää maltilla, jotta se pysyy ehjänä. Viime aikoina siihen on alkanut tulla miehekkyyttä ja voimaa. Kestoa sillä jo on, ja lähtönopeuttakin tulee starttien myötä.

Askel eteenpäin

Wizard Freedom kilpailee tänään Kouvolan Toto4-pelin toisessa kohteessa. Alle viikon starttiväli ei Hirvosta huoleta.

– Kotonakaan ei ole tarvinnut kuin jarrukärryillä käydä kävelyttämässä ja eilen ottaa muutama terävämpi pätkä. Se juoksi taukonsa aikana pitkiä lenkkejä, ja nyt olemme ottaneet sen kanssa kevyemmin ja terävämmin. Uskon, että se menee viime startistaan askeleen eteenpäin.

Wizard Freedom osallistuu tänään Toto4-pelin 2:nteen kohteeseen, johon pelataan myös Voittaja-peliä. Klikkaa tästä pelikupongille. 

Suora lähetys Kouvolan Toto4-pelistä MTV Max -kanavalta ja Katsomosta kello 19.10–20.35!

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu