Toisen Toto65-kohteen suosikki Ekosan on kokenut useita vakavia loukkaantumisia, mutta juuri nyt näyttää hyvältä. Illaksi on myös luvassa balanssimuutoksia.
Terho Rautiaisen ohjastama ja valmentama Ekosan on 7-vuotias suomenhevonen, nykyään ruuna. Reilu vuosi sitten kaksikon yhteisen taipaleen alkaessa Ekosanin sukukalleudet olivat vielä tallella.
– Hevonen saapui minulle Juha Kortekallion valmennustallilta loukkaantumisen jälkeen. Etujalasta oli mennyt jänne ja takajalasta hankoside, Rautiainen muistelee.
Veden voimaan luottava suomenhevosguru käytti hyväksi havaitsemiaan menetelmiä myös uuden tulokkaan kanssa.
– Jalkoja paranneltiin ja hevosta kuntoutettiin vesikävelylaitteessa, uintitreenillä ja peruskuntoa ajamalla, Rautiainen kuvailee.
6-vuotissyksynään Ekosan ruunattiin turvallisuussyistä.
– Se on aina ollut orimainen, mutta kun käytös muuttui vihaiseksi ja vaaralliseksi, vaihtoehtoja oli vain yksi. Kaikki kuumaluontoisuus ei edes jäänyt leikkauspöydälle.
Pää vetää, kestääkö kroppa?
Terho Rautiaisen mukaan Ekosan on tuntunut koko ajan todella lahjakkaalta. Tämä on helppo uskoa, sillä kuusi yhteistä starttia ovat kaikki päättyneet sijoitukseen kahden parhaan joukossa.

