Muodin huipulle -kilpailija Sakari Säämäki on täysin itseoppinut suunnittelija – ensimmäinen luomus roikkuu edelleen seinällä: "Se on semmoinen, mihin aina palaan"

Sakari Säämäki on yksi tulevan Muodin huipulle -kauden kisaajista.

Muodin huipulle -ohjelma palaa helmikuussa uuden kauden ja uusien suunnittelijoiden voimin. Tulevalla kaudella nähdään moninainen joukko suunnittelijoita, joista yksi on 23-vuotias Sakari Säämäki.

Kankaanpääläinen Säämäki on täysin itseoppinut suunnittelija. Hän alkoi opetella alaan liittyviä taitoja noin viisi vuotta sitten käyttäen apunaan muun muassa Youtubea. Tuolloin hän loihti ensimmäisenä työnään farkkutakin, joka roikkuu hänen seinällään vielä tänäkin päivänä.

– Se on semmoinen, mihin minä aina palaan, että tuosta on aloitettu. Se on ihan kauhean näköinen, mutta nyt on menty vähän pidemmälle, hän sanoo.

Ajatus suunnittelijaksi ryhtymisestä on kytenyt Säämäen mielessä lähestulkoon aina. Hän muistaa lapsuudestaan, miten hänen siskonsa halusi olla isona muotisuunnittelija, ja näin ollen sisarukset katselivat yhdessä Muodin huipulle -ohjelman Jenkkiversiota.

– Sitten pikkuhiljaa, kun olin vähän vanhempi, niin kiinnostuin ensin muotimarkkinoinnista, ja sitten suunnittelijuus tuli sitä kautta, hän muistelee.

Säämäki kertoo katselleensa paljon muun muassa Diorin muotinäytöksiä ja inspiroituneensa näkemästään.

– Sieltä on tullut semmoinen tunne, että ei vitsi, minä haluan joskus olla tuossa niin, että voin sanoa, että olen suunnitellut jotain tuollaista, hän hymyilee.

Säämäki suunnittelee klassisiin linjoihin meneviä mutta modernilla twistillä, esimerkiksi vastakohdilla tai mielenkiintoisilla väreillä maustettuja vaatteita. Hänen valttikorttejaan Muodin huipulle -kilpailussa ovat hyvä paineensietokyky sekä visio.

– Lähden aika hyvin toteuttamaan sitä mitä itse haluan eikä ajatukseni lähde harhailemaan.

Katso Muodin huipulle -julkistustilaisuus alla olevalta videolta!

34:46

Muodin huipulle alkaa helmikuussa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja