Munuaissairauden takia hoidossa olevien määrä on kasvanut Suomessa.
Dialyysissä olevien ja munuaisensiirron saaneiden määrä on kasvanut viidenneksen vuosikymmenessä, selviää Suomen munuaistautirekisterin vuosiraportista.
– Hoidossa olevien määrän lisääntyminen johtuu kuolleisuuden jatkuvasta pienentymisestä eri sairauksien hoitojen kehittyessä. Ennenaikaisen kuoleman riski on (munuaissairauksissa) laskenut noin 40 prosenttia vuodesta 2000 lähtien, sanoo Suomen munuaistautirekisterin vastaava lääkäri Patrik Finne.
Eniten on kasvanut yli 75-vuotiaiden osuus munuaissairauden vuoksi hoidossa olevista. Yleisin dialyysihoitoon johtava sairaus on edelleen diabetes.
Munuaissairaus on yleisempi miehillä kuin naisilla. Vuoden 2018 lopussa oli miehiä aktiivihoidossa 75 prosenttia enemmän kuin naisia. Sukupuoliero korostuu vanhimmassa ikäryhmässä.