Mullistaako tämä nettikaupan? Kuriirit tuovat ostokset kotiin omasta ovesta

Ruoan nettikauppa on Suomessa yhä hyvin vähäistä. Noin 16 miljardin euron markkinasta nettikaupan osuus on vajaan prosentin. Kauppaliikkeet ovat yrittäneet helpottaa monin eri tavoin niin sanottua viimeisen mailin ongelmaa eli kotiinkuljetusta. Nettikauppa-asiantuntijan mukaan myynti ei kasva odotetusti ilman joustavaa kotiinkuljetusta.

Suuret kauppaketjut S-ryhmä ja Kesko ovat jo pidemmän aikaa yrittäneet keksiä, millä ruoan nettikauppaa voitaisiin vauhdittaa. Maailmaltakin tuttu niin sanottu viimeisen mailin ongelma eli kotiinkuljetus ja sen haasteet piinaavat täälläkin.

– Ruoka on äärimmäisen vaikea ja kallis alue verkkokaupassa ja etenkin kotiinkuljetus on ongelma. Siellä on paljon erilaisia asioita, mitä parhaillaankin kokeillaan. Parhaat sitten tavallaan suodattuvat sieltä, toteaa ruoan nettikauppaa tutkinut Arhi Kivilahti konsulttitoimisto Solitasta.

Perinteisen kotiinkuljetuksen lisäksi kauppaliikkeet kokeilevat muun muassa erilaisia noutopalvelupisteitä, joista ruokakassin voi noutaa esimerkiksi työpäivän jälkeen tietyn kellonajan puitteissa. Myös markettien yhteyteen perustetut tilaa ja nouda -palvelut kasvattavat suosiotaan.

Palvelusisäänkäynti kokeiluun

Yhtenä uutena tulokkaana helpotusta verkkokaupan viimeisen mailin ongelmaan yrittää tuoda rakennusliike NCC. Se on rakentamassa ensi kesän asuntomessuille Vantaalle uutta kerrostaloa, jossa kaikkiin 58 asuntoon tulee niin sanottu palvelusisäänkäynti. Lukolliseen tilaan on mahdollisuus toimittaa tilaukset asukkaan poissa ollessa ilman pääsyä itse huoneistoon.

– Kuriirit joutuvat käymään tänä päivänä kolme kertaa oven takana ennen kuin saavat jätettyä lähetyksen. Palvelusisäänkäynnin avulla se onnistuu joka kerta, sanoo kiinteistökehityspäällikkö Antti Pirhonen NCC:ltä.

Pirhonen uskoo, että tuulikaappimainen palvelusisäänkäynti yleistyy nopeasti ja 2-3 vuoden kuluessa NCC rakentaa sellaisen jo kaikkiin pääkaupunkiseudun kohteisiin.

Palvelusisäänkäynnin ideana on paitsi kotiinkuljetus, jatkossa myös kierrätys.

– Kierrätystavarat on tulevaisuudessa helppo saada kotoa pois samalla käynnillä eli esimerkiksi pullonpalautusvaivalta säästytään, Pirhonen visioi.

Nettikauppa-asiantuntija pitää kokeilua kiinnostavana.

– Se on varmasti hyvin tärkeää, että autot eivät kulje tyhjillään ympäri kaupunkia. Näin pystytään logistisesti paremmin järjestämään kuljetuksia, Arhi Kivilahti arvioi.

Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tästäkään innovaatiosta hän ei vielä vetäisi.

– Tällaisia on yritetty ennenkin ja niissä on omat haasteensa. Se vaatii joka tapauksessa kustannuksia, jotka jonkun on maksettava. Ja jos asiakas ei itse ole valmis maksamaan, niin kaupan pitäisi ottaa ainakin osa kustannuksista itselleen, Kivilahti miettii.

Lue myös:

    Uusimmat