Nuorten MM-kisojen maalikuninkuuden vuonna 1999 voittanut Pablo Couñago vieraili keskiviikkona Sports Bar Casino Helsingissä järjestetyssä Peli-illassa.
Veikkausliigan nousijajoukkue PK-35 Vantaalla on heittää kentälle MM-kisojen maalikuningas.
Nuori Pablo Couñago iski Espanjan paidassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 1999 viisi osumaa. Tuloksena oli maailmanmestaruus ja Kultainen kenkä, eli maalipörssin voitto. Finaalissa hispaanot kaatoivat Japanin 4-1 Couñagon viimeisteltyä kahdesti.
- Oli minulle suuri kunnia pelata niiden pelaajien kanssa. Nautin siitä ajasta suuresti. Emme tienneet mihin päätyisimme tulevaisuudessa. Osa meistä pääsi maailman parhaisiin joukkueisiin ja voitti kaiken maajoukkueessa, Couñago muisteli.
- Viisi maalia oli jotain mistä en ollut osannut edes unelmoida.
Joukkue oli minulle kuitenkin koko sen kuukauden ajan etusijalla.
Voitimme turnauksen ja olin paras maalintekijä, se oli tuplaonni.
Jalkapallo on joukkuepeli ja annan aina kaikkeni joukkueen eteen.
Couñagon lisäksi joukkueessa pelasivat muun muassa Iker Casillas ja Xavi. Couñagon ura ei maajoukkueen uroteoista huolimatta ottanut tuulta purjeisiinsa Espanjassa. Hän haki läpimurtoa kasvattajaseurastaan Celta de Vigosta, mutta ei onnistunut. Muutto Englantiin oli edessä vuonna 2001.