Muistelepa omaa lelulaatikkoasi: Monen naisen tyylistä paljastuu yllättävä yhteys lapsuuteen – nukkeilmiö villitsee TikTokissa
Nuoret naiset huomasivat nykyisen pukeutumistyylinsä saaneen vaikutteita lapsuuden nukeiltaan. Havainnosta innostuneina he aloittivat uuden TikTok-trendin, jossa ilmiötä esitellään.
Villityksen aloitti Colleen Boggs, joka julkaisi TikTokissa videon itsestään ja lapsuuden suosikkinukestaan. Nukella on päällään 70-lukua henkiviä vaatteita, joita myös Colleen suosii. Ilmiöstä kertoo Insider.
Videoiden taustalla soi aina sama kappale, jossa lauletaan muun muassa “Ei ihme, että sinusta tuli tällainen”. Colleenin videon myötä monet muutkin ovat huomanneet pukeutumisessaan yhtäläisyyksiä lapsuutensa nukkejen kanssa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Nuken tyyli tarttui tiedostamatta
Colleen kertoo Insiderille olevansa varma siitä, että nukke on vaikuttanut hänen tyylinsä kehittymiseen.
– Sain ensikosketuksen 1970-luvun tyyliin nukeltani, ja se vaikutti minuun tiedostamattani, hän sanoo.
– Sen jälkeen, kun huomasin tyylien välisen yhteyden, olen ottanut inspiraatiota vanhan nukkeni asuista, Colleen kertoo.
Colleen on ollut yllättynyt videon saamasta suosiosta. Hän on myös innoissaan siitä, että muut ovat luoneet videosta omia versioitaan.
– On mahtavaa, että ihmiset ovat samaistuneet TikTok-videooni ja tehneet siitä omia versioitaan. En ole leikkinyt nukeilla pitkään aikaan, mutta ne olivat iso osa lapsuuttani, hän sanoo.
Nukkejen valmistajakin kommentoi villitystä
Nuoret naiset intoutuivat jakamaan videoita omista nukeistaan ja nykyisistä tyyleistään.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Videossa nähtävien nukkejen valmistajayritys kommentoi ilmiötä Insiderille, sanoen videoiden olevan ruumiillistuma yrityksen ideologiasta “auttaa tyttöjä kasvamaan itsevarmoiksi ja persoonallisiksi”.
– Rakastamme sitä, että historialliset nukkemme inspiroivat vuosien mittaan faniemme muotivalintoja, yhtiöstä ilakoidaan.
Lähde: Insider
Uusimmat
-
23:33
Yhdysvallat: Hamas ei halunnut naispanttivankien paljastavan kohteluaan
-
22:57
Puolustusministeri Häkkänen: DCA-sopimus allekirjoitetaan mahdollisesti ennen joulua – kenen nimi alle? "Tämä on puolustushallintojen välinen yhteistyöasiakirja"
-
22:16
Valioliiga teki 7,8 miljardin jättisopimuksen
-
21:50
Väite: Bolivian ex-suurlähettiläs toimi Kuuban agenttina ja vakoili yli 40 vuotta Yhdysvaltoja
-
21:03
Tässä ovat maailman pisimmät hiukset – mittaa huikeat 236 senttiä!
-
21:01
Näyttelijä Florence Pughia heitettiin esineellä kasvoihin elokuvan fanitapahtumassa
-
20:53
Ott Tänak tiedostaa Hyundailla odottavat paineet – "On onnistuttava"
-
20:43
Näin sujui lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto – Elvis Akaalta kertoo mietteet pääministeristä
-
20:37
Joku puhkoi kuukausien ajan autojen renkaita pittoreskissa italialaiskylässä – poliisi käräytti "rikollisen"
-
20:30
Odotettu MLS-siirto vaarassa? Luis Suarez teki kovan paljastuksen kärsimyksistään – "En yksinkertaisesti pysty"
-
20:25
Tietoliikenneyhteydet Gazassa jälleen poikki – MTV seuraa sotaa
-
20:23
Krista Kiurun johtama riitaisa valiokunta pääsi sopuun
-
20:00
Salkkarit-hahmo pelästyy hiippailijaa – käy kimppuun turvasumutteella
-
19:50
SM-liigasensaatio yllätti Jukka Jalosen – tehnyt rakettimaisen nousun kolmosdivarista A-maajoukkueeseen
-
19:48
Diplomaattilähteet: EU:n jäsenvaltiot keskustelevat huomenna Ukrainan jäsenyydestä – MTV seuraa sotaa
-
19:41
Vladimir Putinille esiteltiin ydinaseen "laukaisupainike" – kieltäytyi painamasta
-
19:36
Tältä näyttää itsenäisyyspäivän sää: Pakkasta koko maahan
-
19:21
IIHF teki kaulasuojista pakollisia
-
19:14
Kuljetusalan etujärjestön puheenjohtaja erosi tehtävästään rattikäryn vuoksi
-
18:59
Google Maps opasti Las Vegasin F1-turistit "kiertotielle" – surkuhupaisa lopputulos
-
Lataa lisää