Muistatko vielä? Myös nämä suomalaispoliitikot ovat joutuneet hyökkäyslinjalle

Vihreiden entinen puoluesihteeri Panu Laturi pahoinpideltiin rajusti Belgiassa reilu vuosi sitten 0:50
Panu Laturi kertoo pysyneensä toiveikkaana alusta asti. Ryöstäjä saatiin kiinni valvontakamerakuvien avulla.

Entiseen pääministeriin, kansanedustaja Juha Sipilään (kesk.), käytiin viime viikolla käsiksi eduskunnan ulkopuolella. Sipilä ei ole ainoa suomalaispoliitikko, joka on joutunut väkivallan tai hyökkäyksen uhriksi.

Sipilä kertoi MTV Uutisille, että kyse ei ollut mistään pienestä tönäisystä, vaan hänen kimppuunsa käytiin nyrkeillä.

Sipilä kertoi välikohtauksen tapahtuneen viime torstaina keskellä kirkasta päivää.

– Tulin palaverista, ja kimppuun käytiin nyrkein, Sipilä sanoi.

Tänään Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja ja vihreiden entinen puoluesihteeri Panu Laturi pahoinpideltiin Brysselissä reilu vuosi sitten.

Laturin kerrottiin saaneen apua välittömästi välikohtauksen jälkeen. Myös epäilty tekijä saatiin kiinni.

Laturi tuli MTV:lle lähetykseen rollaattorilla henkilökohtaisen avustajansa kanssa. Hän kertoo tavoitteekseen, että kävelisi ensi kesänä.

– Viime kesänä kävelin vielä tuen kanssa ja lokakuun alusta rollaattorin avulla. Viime viikolla kävelin jo kepeillä. Tavoitteeni on päästä kävellen kotiin vaimon ja lasten luokse. Asumme vanhassa talossa, jossa on portaat, eikä hissiä. Sinne ei pääse muuten kuin kävellen, joten siinä riittää motivaatiota.

Hyökkäys metrossa ja markkinoilla

Entinen ulkoministeri Timo Soini (sin.) yritettiin pahoinpidellä Vantaalla Korson maalaismarkkinoilla keväällä 2019. Ulkoministerinä toiminut Soini oli tapaamassa äänestäjiä Vantaalla Korson maalaismarkkinoilla maaliskuussa 2019, kun keski-ikäinen mies yritti lyödä häntä muovipullolla.

Epäilty teki myös vastarintaa Soinin turvamiehinä toimineita poliiseja vastaan. Tältä osin nostettiin syytteet viranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaan Suldaan Said Ahmedin kimppuun hyökättiin maaliskuussa 2019 Helsingin Itäkeskuksen metroasemalla. Ahmed kertoi tuolloin, että kaksi arviolta nelikymppistä suomalaista miestä pahoinpiteli häntä. Poliisi vahvisti, että asiasta oli tehty rikosilmoitus.

Mustasukkaisuutta yökerhossa ja veitsimiehen yllätys

SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen pahoinpideltiin illanvieton päätteeksi loppuvuodesta 2017. Pahoinpitely tapahtui Jyväskylässä sijaitsevan yökerhon tanssilattialla aamuyöstä marraskuussa 2017.

Tuomittu 31-vuotias jyväskyläläisnainen oli kaatanut Mäkisen maahan sekä potkaissut ja lyönyt häntä. Jyväskyläläisnainen tuomittiin pahoinpitelystä 40 päiväsakkoon. Lisäksi hän joutui maksamaan Mäkiselle 500 euron vahingonkorvauksen. Nainen tunnusti teon. Hänen kertomuksensa mukaan tilanne oli saanut alkunsa siitä, että Mäkinen olisi lähennellyt hänen miestään.

Alexander Stubb (kok.) joutui veitsimiehen yllättämäksi keskellä Helsinkiä toimiessaan ulkoministerinä kesällä 2008. Stubbin eteen käveli Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä mies, jolla oli veitsi kädessä. Stubb perääntyi tilanteesta ja otti yhteyttä Suojelupoliisiin.

Asiasta kirjattiin rikosilmoitus. Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö tutki asian epäiltynä laittomana uhkauksena, mutta juttu ei edennyt syyttäjälle asti. Poliisi sai selville epäillyn muun muassa valvontakamerakuvien avulla.


Lue myös:

    Uusimmat