Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaan kimppuun hyökättiin metroasemalla: Kertoo tilanteesta järkyttyneenä Twitterissä: "Älä unta nää, että meet eduskuntaan!"

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaan Suldaan Said Ahmedin kimppuun hyökättiin tänään Helsingin Itäkeskuksen metroasemalla, ehdokas kertoo Twitterissä.

– Mua pahoinpideltiin just äsken Itiksen metroasemalla ja pahoinpitelijä haukkui mm. vääräuskoiseksi ja pedofiiliksi. ”Älä unta nää, että meet eduskuntaan”, Ahmed kirjoittaa Twitterissä.

Helsingin poliisi vahvistaa, että kansanedustajaehdokas on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen.

– Meillä on ollut tänään puoli kahden aikaan Itäkeskuksen metroasemalla tehtävä, josta kansanedustajaehdokas on tehnyt rikosilmoituksen. Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena. Asiasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa, poliisi kertoo Twitterissä.

Tapauksen tutkinta on alkamassa, eikä tapauksen tiimoilta ole tehty vielä kiinniottoja, poliisista kerrottiin aiemmin MTV Uutisille.

Kaksi miestä hyökkäsi

Eduskuntavaaliehdokas Ahmed kommentoi Ilta-Sanomille, että kaksi arviolta nelikymppistä suomalaista miestä pahoinpiteli häntä.

– Oli nöyryyttävä tilanne. Mainoksiani revittiin ja minua lyötiin rintakehään. Minua haukuttiin pedofiiliksi ja vääräuskoiseksi. Tilanne kesti noin viisi minuuttia, Ahmed kommentoi lehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat