Tomek Valtonen kuittasi tyynesti Jokerit-fanien tylyn viestin.
Jokerit oli hävinnyt jääkiekon SM-liigan paluukaudellaan kaikki viisi ottelua ja vajonnut jumboksi ennen kuin ensimmäinen voitto napsahti tiistaina Pelicansia vastaan.
Jokerien kannattajat olivat ehtineet vaatia jo päävalmentaja Tomek Valtoselle potkuja. Myös tiistaina ottelun alkaessa katsomossa oli esillä tyly viesti.
– KIITOS JA HEI TOMEK 22.9.2026, luki yhdessä lakanoista.
MTV Urheilu kysyi lakanoista Valtoselta Pelicans-ottelun päätyttyä.
– Minä näin ne. Teflonia, teflonia, ei tartu, luotsi vastasi.
Jokerit löi lahtelaisvieraansa 3–0.
– Kyllähän minä valehtelisin, jos sanoisin, että tämä oli ihan perusvoitto. Kyllä tässä muutama viikko on voittoa haettu. Sanoisin, että ennen kaikkea pelaajat tekevät paljon töitä. Ei ole helppoa ollut. Aina on painetila ja aina haluaa, että joukkue menestyy. Upea suoritus heiltä ja täytyy kiittää heitä siitä, Valtonen ruoti.
Muutaman hapuilevan vaihtokierroksen jälkeen joukkue pääsi Valtosen näkemyksen mukaan hyvin rytmiin.
– En nähnyt tänään sellaista hapuilua ja pelkoa/häpeää. Sitä kautta pystyimme rohkeasti pelaamaan kiekolla, pitämään viisikon tiiviinä ja voittamaan tänä iltana.
Lue myös: Tomek Valtonen mainitsi yhden nimen Jokerien avausvoiton jälkeen
Jokerit nousi jumbosijalta KooKoon ohi. Helsinkiläisseuralla on kuuden ottelun jälkeen neljä pistettä.

