Muistaako läheinen enää minua epidemian jälkeen? Muistisairaiden läheisiltä tulee nyt runsaasti huolestuneita yhteydenottoja

Omaiset huolissaan – Tiina ei ole nähnyt muistisairasta isäänsä kuukausiin:"Aika kamalaa, jos täytyy loppuelämä viettää näin" 8:40
MTV Uutiset Live haastatteli Muistiliiton toiminnanjohtajaa – katso haastattelu kokonaisuudessaan videolta!

Riskiryhmien eristäminen on vaikuttanut radikaalisti muistisairaiden ja heidän omaistensa arkeen. Muistaako hoivakodissa oleva muistisairas enää läheistään epidemian hellitettyä?

Muun muassa tähän kysymykseen liittyen Muistiliitto on saanut runsaasti yhteydenottoja muistisairaiden omaisilta.

Muistiliiton toiminnanjohtaja Katariina Suomu kertoo, että omaisilta on tullut kahdenlaista viestiä. Kotihoidossa olevien muistisairaiden omaiset ovat viestineet, että muistisairaat ovat väsyneitä, sillä korona pani kaikki harrastukset ja päivätoiminnan tauolle.

– Niitä omaisia, joiden läheinen asuu hoivakodissa, surettaa vierailukiellot ja se, ettei pääse tapaamaan läheistä. Heitä pelottaa muistaako tai tunteeko muistisairas läheinen enää heitä, kun tilanne jossain vaiheessa helpottaa, Suomu sanoo.

Etäyhteydenpito on haastavaa

Suomun mukaan sairauden kanssa pidemmällä oleville henkilöille tilanne voi aiheuttaa levottomuutta ja ahdistuneisuutta.

– Puhelimessa puhuminen tai tabletin kautta yhteydenpito ei välttämättä sairauden myöhemmässä vaiheessa ole toimivia. Ihminen ei aina käsitä, että läheinen on ruudulla tai puhelimen päässä. Se voi aiheuttaa käytösoireita.

Elämänlaatu varmistettava

Hoivassa tulisi Suomun mukaan miettiä luovia ratkaisuja, miten ulkona voisi jatkossa tavata muistisairaita läheisiä.

Helsingissä jo testatut "tapaamiskontit" ovat Suomun mukaan yksi hyvä idea. Hän peräänkuuluttaa, että myös muistisairaille tulisi varmistaa elämänlaatu.

– Fyysinen kunto alkaa rapautua ja on alakuloa, kun päivät ovat hyvin samanlaisia omassa huoneessa, hän kertoo.

Katso koko MTV Uutiset Liven haastattelu videolta jutun alusta!


Lue myös:

    Uusimmat