Muhoksen oman julkkiksen karkureissulle löytyi selitys: Jättisika Möhköllä oli emäntä mielessä

Sunnuntaikävelyllä autotiellä viipottanut villasika Möhkö on palannut kotiin. Hellyydenkipeä karju ehti vilistää halki aitojen, kun se hetkeksi erotettiin emakostaan.

Muhoksen oma julkkis Möhkö on juuri tulossa isäksi. Emakkoemäntä Matami synnyttää lähipäivinä. Pariskunta on ehtinyt elellä Pakurilan tilalla puolisen vuotta.

– Kun meidän Möhköltä erotettiin emäntä eri aitaukseen porsimista varten, Möhkö päätti lähtiä uutta emäntää ettimään kylänraitilta, kertoo Pakurilan tila Facebook-päivityksessään.

– Onneksi riiuureissu topattiin heti alkuvaiheessa ja käytiin Möhkön kans eroprosessi läpi niin että reissu päättyi onnellisesti takaisin omaan aitaukseen.

Tottelevainen ja ihmisläheinen

Möhkö raivasi tiensä kahden aidan läpi ja päätyi lähitielle.

– Joutui hetkeksi yksin ja kun emäntä on raskaana, eikä sieltä hirveesti huutele, niin suivaantui ja löi aidan palasiksi, kertoo Pakurilan tilan isäntä Janne Ranua MTV uutisille.

– Mutta ovat nämä tällaisia rauhallisia köntyksiä.

Ranua toteaakin, että ohikulkijoiden lisäksi myös sika oli ihmeissään. Yli 300-kiloista eläintä saattaa olla haastava pysäyttää, kun se jotain päättää ja "hiihtää menemään".

– Onneksi Möhkö on kuitenkin tottelevainen ja ihmisläheinen. Heti kun pääsin paikalle, minun piti vain osoittaa mihin suuntaan mennään, Janne kiittelee hymyä äänessään.

Lähemmäksi luontoa

Pakurilan tilan toiminta keskittyy maatilaeläimiin sekä kasvisten pienimuotoiseen kasvatukseen perinteisin, luonnonmukaisin menetelmin ja omavaraisuuteen tähdäten.

Janne Ranuan toiveissa on, että ihmiset tulisivat lähemmäksi luontoa ja miettisivät valintojaan. Pakurilan Tila järjestää lapsille muun muassa maatilaleirejä, joissa päästään tutustumaan toimintaan ja eläimiin. Pakurilasta löytyykin laaja kavalkadi: lehmiä, lampaita, vuohia, possuja, villapossuja, kanoja, ankkoja, kalkkuna, kaneja sekä kissoja.

– Lapsi oppii ymmärtämään myös sen, mistä ruoka tulee, Janne iloitsee.

Myös villasika on valikoitunut tilalle sen alkuperäisyyden näkökulmasta.

– Villasika on vähiten jalostettu kesy sika villisiasta. Myös sen liha on tavallista sikaa riistamaisempaa ja pehmeämpää, marmoroitua, kertoo Janne Ranua.

Piskuisia villaporsaita odotetaan Pakurilan tilalle saapuvaksi viidestä kuuteen kappaletta. Aurinkoista tietä eteenpäin.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.

Lue myös:

    Uusimmat