Muhammad-pilapiirtäjän kotiin hyökänneelle syytteet

Tanskalaisen Muhammad-pilapiirtäjän taloon hyökännyt mies saa syytteet kahdesta murhayrityksestä. Tänään suljetuin ovin käyty oikeudenistunto määräsi miehen noin kuukaudeksi tutkintavankeuteen. Kaksi seuraavaa viikkoa mies pidetään eristyksessä.

Miestä syytetään yrityksestä murhata Kurt Westergaard ja pilapiirtäjää pelastamaan saapunut poliisi.

Veitsellä ja kirveellä aseistautunut 27-vuotias mies tunkeutui sisälle Westergaardin taloon, mutta piirtäjä onnistui pakenemaan talon turvahuoneeseen. Mies hyökkäsi myös paikalle saapuneiden poliisien kimppuun, jolloin nämä ampuivat häntä käteen ja jalkaan. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.

- Pelastauduin turvahuoneeseen, josta hälytin poliisit. Mies yritti murtaa ovea, mutta ei onnistunut. Hän uhkasi palata takaisin, kuvaili Westergaard illan tapahtumia.

Tanskalaislehtien mukaan hyökkääjä oli somalialaislähtöinen, eikä hänellä ole aiempaa rikostaustaa. Tanskan tiedustelupalvelu PET kuitenkin ilmoitti, että pidätetyllä on yhteyksiä somalialaiseen al-Shabaab-järjestöön, joka käy sotaa Somalian väliaikaishallitusta vastaan. Miestä kuulustellaan tänään.

Uutistoimisto Ritzau kertoi, että Westergaardia vastaan oli tehty myös pommiuhkaus, minkä vuoksi talon viereinen katu suljettiin liikenteeltä ja paikalle kutsuttiin pommiryhmä.

Pilakuvista kiistelty jo vuosikausia

Westergaard oli yksi piirtäjistä, jotka tekivät runsaasti pahaa verta herättäneet profeetta Muhammad -pilakuvat tanskalaiseen Jyllands-Posten-lehteen syksyllä 2005.

Kuvat eivät aluksi saaneet suurta julkisuutta Tanskan ulkopuolella, mutta alkuvuodesta 2006 Lähi-idässä puhkesi runsaasti mielenosoituksia piirrosten vuoksi, Tanskan lähetystöjä vastaan hyökkäiltiin ja tanskalaistuotteita vastaan järjestettiin jopa ostoboikotti. Protesteja epäiltiin ylhäältä päin junailluiksi, sillä piirrokset oli aiemmin julkaistu egyptiläislehdessäkin ilman kohua.

Westergaardia on viime vuosina uhkailtu useasti, ja vuonna 2006 kaksi miestä pidätettiin piirtäjän murhan suunnittelusta epäiltyinä. Viimeksi lokakuussa Westergaardin kodin edustalta löytyi epäilyttävä paketti, jonka poliisi tuhosi ampumalla. Paketti oli kuitenkin vaaraton.

(MTV3 - STT - Ritzau)

Lue myös:

    Uusimmat