MTV Yhdysvalloissa: Presidentinvaalien tärkeimmän osavaltion ääntenlaskusta voi tulla täysi kaaos – "Tuhansien ihmisten äänet hylätään"

USA:n vaalit: Kaaoksen ainekset Pennsylvanian postiäänestyksessä 6:33
USA:n vaalit: Kaaoksen ainekset Pennsylvanian postiäänestyksessä.

Yhdysvaltojen presidentinvaalien voittaja ratkaistaan hyvin todennäköisesti Pennsylvaniassa. Ääntenlasku voi kuitenkin kestää pitkään, ja voittaja ratketa vasta oikeusistuimessa.

Brooke Lyn Berti astuu ulos Lackawannan piirikunnan toimistosta. Hän on juuri jättänyt ennakkoäänensä kahden miljoonan muun pennsylvanialaisen tavoin.

Päätös äänestämisestä ennakkoon oli helppo.

– Se on turvallisin tapa hoitaa homma, Berti sanoo.

Samaa sanovat muutkin äänestäjät, joita MTV jututti ennakkoäänestyspaikan edessä. Esimerkiksi Scrantonin kaupungissa asuva Terry halusi välttää vaalipäivän ruuhkat koronaviruksen pelossa.

– Osa perheestäni äänestää varsinaisena vaalipäivänä. Eli meillä tehdään vähän kahdella tapaa.

Kaikilla MTV Uutisten haastattelemilla äänestäjillä on yksi yhteinen piirre. He kaikki äänestivät Joe Bidenia. Donald Trumpin äänestäjät käyvät mielummin antamassa äänensä vaalipäivänä.

– En uskalla äänestää postitse, koska siinä on liikaa epäselvyyksiä. Äänestän mieluummin paikan päällä vaalipäivänä. Koronavirus ei pelota minua. Jos minun olisi määrä sairastaa se, olisin jo saanut sen, sanoi Gene, jonka MTV tapasi lauantaina.

Tilastot tukevat arkihavaintoja. Pennsylvaniassa ennakkoääniä pitää erikseen pyytää. Pyyntöjä on tullut yhteensä noin 3,1 miljoonalta äänestäjältä.

Heistä noin 2 miljoonaa on rekisteröitynyt demokraateiksi ja noin 0,8 miljoonaa republikaaneiksi. Loput ovat rekisteröityneet pienpuolueisiin tai itsenäisiksi äänestäjiksi.

Pyydetyistä ennakkoäänistä jo noin 1,4 miljoonaa demokraattia on palauttanut äänensä. Republikaaneista ennakkoon on äänestänyt noin 500 000 henkilöä.

Äänet sivuun piirikunnissa

Ennakkoääniä ei ole pakko jättää paikan päällä, vaan ne voi antaa postilaitoksen huomaan. Pennsylvaniassa postiäänet hyväksytään, jos vaalikuori on postitettu viimeistään vaalipäivänä ja se saapuu viimeistään kolmen päivän kuluttua vaalipäivästä.

– On selvää, että tuhansien ihmisten äänet hylätään, sanoo Pat Christmas.

Christmas työskentelee päällikkönä Committee of Seventy -nimisessä puoluepolitiikkaan sitoutumattomassa kansalaisjärjestössä.

Hän viittaa kommentillaan korkeimpaan oikeuteen, joka tällä viikolla jätti käsittelemättä kysymyksen siitä, lasketaanko Pennsylvaniassa vaalipäivän jälkeen saapuneet äänet. Korkein oikeus voi käsitellä tapauksen uudelleen vaalien jälkeen.

– Piirikuntia on ohjeistettu laittamaan sivuun äänet, jotka ovat saapuneet vaalipäivän jälkeen. Korkein oikeus voi vaikuttaa niiden laskentaan, Christmas sanoo.

Ei sillä, etteikö ääntenlaskussa olisi muutenkin tekemistä. Kesän esivaaleissa ääntenlasku kesti joissain piirikunnissa jopa kaksi viikkoa.

Jos presidentinvaali on tiukka, näin pitkä odottelu voi ajaa maan kaaokseen samalla tavalla kuin vuoden 2000 presidentinvaaleissa, jolloin ratkaisua jouduttiin odottamaan joulukuulle.

Pat Christmas kuitenkin uskoo, että äänet saadaan laskettua muutamassa päivässä.

– Ääntenlaskenta saadaan aloittaa vaalipäivänä aamuseitsemältä, ja sitä jatketaan kellon ympäri niin kauan, kunnes tulos on valmis.

Rakennusta tyhjän päälle

Postiääniin suhtautuminen vaihtelee osavaltioittain. Länsirannikolla esimerkiksi Kaliforniassa, Washingtonissa ja Oregonissa äänestyslipukkeet postitetaan kaikille. Noissa osavaltioissa on kokemusta ja käytäntöjä, joiden päälle rakentaa.

Pennsylvaniassa 1930-luvulla säädettyä vaalilakia uudistettiin viime vuonna. Postiäänestystä helpotettiin, mutta kukaan ei odottanut koronapandemiaa ja sen mukanaan tuomaa postiäänten aaltoa.

– Koko prosessi on pitänyt luoda tyhjästä. Ääntenlasku on erittäin hankalaa, koska välineet eivät ole kunnossa ja väkeä on vähän, Christmas sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat