MTV Uutiset tapasi 13-vuotiaan sankarikoira Mimmin – "Melkein sokea mummeli löysi mummelin"

Mimmi-koiran tarina 1:07

Ovikellon soidessa sisältä kuuluu innokasta haukuntaa. Espoolaisen rivitalon eteisessä vastaan tulee iloinen, energinen koira, jonka olemuksessa ei ikä paina.

Parin päivän sisällä Mimmi-mummeli on saanut paljon julkisuutta ja huomiota. Se ei kuitenkaan koiravanhusta hetkauta – onhan vain kiva, kun ihmiset tuovat herkkuja ja rapsuttavat. 

13-vuotias sekarotuinen Mimmi on yksi 18:sta koirasta, joka palkitaan joulukuun alussa Koiramessuilla sankarikoiran arvonimellä. Lähitapiolan ja Kennenliiton myöntämän sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut ihmishengen pelastamiseen. 

Mimmi on jo koiraksi iäkäs, mutta ei ikä eikä edes silmissä vaivaava kaihi estänyt sitä pelastamasta ihmistä.

– Mummeli pelasti mummelin, sanoo Mimmin omistaja Sini Kiviluoto ja katsoo hellästi koiraansa.

Näin Mimmi löysi kadonneen

Viime vuoden joulukuussa Mimmi oli isäntänsä kanssa puolen yön jälkeen lenkillä samaan aikaan, kun rajavartiolaitoksen helikopteri ja useat poliisipartiot etsivät kadonnutta vanhusta.

– Oltiin miehen kanssa tosi myöhään vielä valveilla, oltiin saunottu ja piti vielä lähteä viemään Mimmiä iltalenkille, Kiviluoto muistelee. 

– Olin illalla kuunnellut, että talon ympärillä lentää helikoptereita ja Facebookista bongasin, että täällä Soukassa on kadonnut vanha rouva, jolla on muistisairaus. Vitsailin vielä miehelleni, että ota kännykkä mukaan, jos satutte löytämään rouvan.

Lenkillä Mimmi alkoi käyttäytyä oudosti. Valaisemattomalla polulla lähes sokea Mimmi tuijotti paikoillaan pimeään eikä suostunut jatkamaan matkaansa.

– Kun tiedettiin, että joku ihminen on kateissa ja koira käyttäytyi niin erikoisesti, mieheni meni sinne sitten katsomaan. Se oli aikamoinen louhikko eikä hänellä ollut taskulamppua, mutta hän rupesi kännykän valossa huhuilemaan että onko täällä ketään. Mimmi vaan tuijotti pimeään eikä suostunut lähtemään.

– Juha meni sen kivikon yli ja löysi sitten sieltä kuusen alta tämän kadonneen rouvan. Hän oli laittanut käsilaukun pään alle ja oli ihan unessa ja oli jo hypotermiassa. 

Ylpeä omistaja kiittelee Mimmiä järkähtämättömästä toiminnasta ja peräänantamattomuudesta. 

– Itse olin jo mennyt nukkumaan kun Juha soitti ihan hengastyneenä että Mimmi löysi sen vanhuksen. Se oli aikamoinen uroteko kyllä Mimmiltä ja Juhalta, että Juha ymmärsi mikä oli koiralla hätänä. 

"Ylikasvanut orava" viihtyy kissojen kanssa

Mimmi on varsin persoonallisen, hauskan näköinen koira. Se nappaa MTV Uutisten lahjaksi tuoman luun hampaisiinsa ja alkaa jäystää. Mimmin kuvaaminen on haastavaa, sillä se ei meinaa pysyä ollenkaan paikoillaan.

– Sitä kutsutaankin leikkisästi ylikasvaneeksi oravaksi. Luonteeltaan se on empaattinen ja se tulee usein lohduttamaan, kun olen surullinen, omistaja Sini Kiviluoto kertoo.

– Muutenkin se tuntuu aistivan ihmisten fiiliksiä. 

Sekarotuisessa Mimmissä on ainakin pyreneittenkoiraa ja suomenpystykorvaa. Se on alun perin kotoisin Turun seudulta, jossa se oli maalla pihakoirana. Sitä ei siellä voitu enää pitää.

Omistaja Kiviluodon kaveri vinkkasi ihanan koiran kaipaavan uutta omistajaa, ja niin Mimmi tarttui Sinin matkaan Ruisrockista tullessa.

– Mimmi tottui nopeasti kaupungin vilskeeseen, rohkea ja sopeutuvainen koira kun on. Sauvakävelyitä ja rullaluistelijoita se tosin säikkyi jonkun aikaa.

Mimmi on omistajansa mukaan tottelevainen paimenkoiraluonne.

– Mutta nyt se on jo eläkkeellä, emme me siltä kauheasti enää vaadi, Kiviluoto nauraa.

Nyt Mimmi asuu omistajiensa ja kahden kissakaverin kanssa Espoossa viihtyisässä rivitalossa. Metsä ja merenranta alkavat aivan takapihan tuntumasta.

Viime kesänä Mimmi oli hetken huonossa kunnossa, sen selkä reistaili, eikä se halunnut käydä lenkillä.

Omistaja pelkäsi jo, että sillä olisi jokin pysyvä vamma tai sairaus. 

Lääkäri kuitenkin vakuutti, että se on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja kyse oli vain ohimenevästä tulehduksesta.

Mimmi rakastaa pitkiä lenkkejä, joita se jaksaa vielä hyvin tehdä.

– Metsässä juokseminen ja pallon noutaminen ovat sen lempipuuhia, kertoo Kiviluoto.

Teksti, video ja kuvat: Sini Ruohomäki, TET-harjoittelija  MTV Uutisissa

Työpari: Mona Haapsaari, MTV Uutiset

Lisää uutisia, joissa koira tai muu eläin on pääosassa, löytyy alla olevasta linkkilistasta.

Lue myös:

    Uusimmat