Opiskelija-asunnot ovat jo järjestään täynnä ympäri Suomen. Yksittäisiä vapaana olevia asuntoja kohti on kymmeniä hakemuksia. MTV Uutiset selvitti asuntotilanteen kysymällä sitä suoraan yliopistopaikkakuntien opiskelija-asuntotahoilta.
Kiivaana käyvän opiskelija-asuntosesongin vapaat kohteet menevät kuin kuumille kiville.
MTV Uutiset kysyi yliopistopaikkakuntien opiskelija-asuntoja tarjoavilta tahoilta, millainen asuntotilanne on tällä hetkellä.
Suomen yliopistokaupungeissa on vapaana vain muutamia opiskelija-asuntopaikkoja suhteessa koko asuntokantaan. Yksi asuntopaikka on esimerkiksi soluasunnossa yksi huone, ja kaksiossa on yleensä kaksi asuntopaikkaa.
MTV
Useasta kaupungeista kerrotaan, että kysyntä asuntoja kohtaan on ollut entistä suurempaa kuin viime kesänä.
Asunnoista myös pidetään kiinni aiempaa tiukemmin
Vaasan opiskelija-asuntosäätiössä Voasissa tehtiin viime syksynä historiaa, kun säätiön kaikki asunnot vuokrattiin ensimmäistä kertaa sen 52-vuotisen historian aikana.
Voasin markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Miia Salo kertoo, että kaikki asunnot menevät myös tänä kesänä.
– Ruuhkaista on ollut! Asuntojen hakeminen alkoi tänä vuonna vielä aikaisemmin kuin viime vuonna.
Opiskelijat ovat myös luopuneet asunnoistaan kesäksi entistä harvemmin. Vaasassa asuntoja irtisanottiin Salon mukaan tänä keväänä huomattavasti vähemmän edellisiin vuosiin verrattuna.
– Opiskelijoillakin oli tiedossa tilanne, ettei asuntoja enää saisi syksyllä.
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön kiinteistöjohtaja mukaan myös pääkaupunkiseudulla on nähtävissä ilmiö, jossa opiskelijat pitävät kiinni halvoista asunnoistaan.

