Donald Trump ja hänen poikansa poistettiin supersuositusta TikTokin korvaajasta – MTV Uutiset kysyi palvelulta asiasta ja tapahtui kummia: Tilit palautettiin takaisin

Poistiko suosittu Triller-sovellus Donald Trumpin lisäksi myös Donald Trump Jr:n? Katso kuvat ennen ja jälkeen 0:20
Katso video: isän ja pojan profiilit olivat maanantaina vielä aktiivisia – tiistaina näky oli toinen.

Triller-sovelluksessa ei pääse katsomaan enää Donald Trumpin tai Donald Trump Jr:n videosisältöä.

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump on poistettu Washingtonin kongressihyökkäyksen jälkeen useilta sosiaalisen median alustoilta. Trumpin profiilin käytön ovat estäneet tähän päivään mennessä muun muassa Youtube, Facebook sekä Twitter.

MTV Uutiset laittoi kuluneen viikon maanantaina merkille, että Donald Trumpin profiili löytyi kuitenkin aktiivisena Triller-sovelluksessa, joka keskittyy kiinalaisen TikTokin tavoin lyhyiden videoiden jakamiseen.

Sovelluksesta oli tällöin aktiivisena myös Trumpin pojan, Donald Trump Jr:n oma profiili.

Tiistaina tilanne oli kuitenkin toinen: Yhdysvaltain presidentin sekä pojan profiilit olivat molemmat asetettu "privaateiksi" ja profiileista oli hävinnyt kaikki sisältö.

Trump Jr:n on viime päivien aikana kritisoinut äänekkäästi isänsä sulkemista sosiaalisen median alustoilta. Hän on pyytänyt julkisesti apua muun muassa Elon Muskilta, jotta hän perustaisi alustan, johon hänen isänsä olisi tällä hetkellä tervetullut.

Katso yläpuolelta löytyvältä videolta ennen ja jälkeen kuvat Trumpin ja Trump Jr:n profiileista.

"Emme kommentoi asiaa tällä hetkellä"

Yhdysvaltalaista Trilleriä on kutsuttu kiinalaisen TikTok-sovelluksen potentiaaliseksi haastajaksi.

Presidentti on itse kehottanut seuraajiaan valitsemaan sovelluksen TikTokin sijaan. Donald Trumpilla on alustalla noin 956 500 seuraajaa ja Donald Trump Jr:n 786 800 seuraajaa.

MTV Uutiset tavoitti otti yhteyttä Triller-sovelluksen viestintään, josta tuli keskiviikkoiltapäivänä sähköpostitse tyhjentävä vastaus.

– Kiitos kun otit yhteyttä. Emme kommentoi asiaa tällä hetkellä. Pidämme teidät informoituna, jos tilanne muuttuu, Trilleristä kerrotaan.

MTV Uutisten julkaistua jutun, kului vain pari tuntia, kun Trumpin ja hänen poikansa profiilit lisättiin takaisin Trilleriin. Tällä hetkellä molemmat näkyvät taas palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat