MTV Uutiset paikalla: Neljä viikkoa sitten Antti Rinne ei pystynyt liikuttamaan kehoaan – Nyt hän asteli takaisin eduskuntaan: "Portaita noustiin"

Pallolaajennuksesta ja keuhkokuumeesta toipunut Antti Rinne (sd.) aloitti ensimmäisen työaamunsa sairasloman jälkeen. Puoluejohtajan päivä käynnistyi esiintymisillä ja aamukahveilla puolueen eduskuntaryhmän kanssa. 

SDP:n puheenjohtaja Rinne sairastui ennen joulua lomamatkallaan. Keuhkokuumeen jälkeen Rinteellä todettiin sepelvaltimotauti ja hänelle tehtiin pallolaajennus.

Sen jälkeen Rinne on käynyt kuntoutuksessa. Puheenjohtaja on kertonut julkisuudessa, että pitkän sairaalajakson takia hän menetti lihasmassaa. Vielä kuukausi sitten hän oli niin huonossa kunnossa, että pystyi liikuttamaan vain käsiään. 

"Portaita noustiin"

Rinne kertoi aamun Huomenta Suomen haastattelussa, että paluu eduskuntaan sujui tänä aamuna hyvin.

– Kyllä ne käytävät ihan hyvin tuli, portaita myöskin noustiin.

Rinteen mukaan hänellä ei ole mitään rajoitetta tehdä täysillä töitä.  Moni lääkäri arveli aiemmin, että Rinne ei voi olla vielä maaliskuussa työkuntoinen. Toisin kuitenkin kävi. 

Raskas vaalikevät edessä

Rinne oli eduskuntatyöstä poissa yli kaksi kuukautta. Tämän sairausloman ajan häntä sijaisti SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.

Nyt hänen pitäisi palata töihin täysipainoisesti ja alkaa luotsata gallupkärjessä pysytellyttä SDP:tä huhtikuun puolivälissä pidettäviin eduskuntavaaleihin.

Rinteen mukaan edelliset kaksi kuukautta olivat raskaita. Hän aikoo jatkaa kevättä omaa kehoaan kuunnellen ja terveys etusijalla. Rinne kuitenkin vakuuttaa, että hän on valmis kovaan vaalitaistoon.

Rinne sanoo olevansa huolissaan vanhustenhoidon tilasta ja haluaa kehittää suomalaista hyvinvointivaltiota. Oma sairastuminen ja kokemukset ovat tuoneet perspektiiviä terveydenhuoltoon. 

– Olin kymmenen minuuttia tehohoidossa yksinään asennossa, jossa en pystynyt tekemään hälytystä, Rinne sanoo ja viittaa siihen, mitä vanhukset saattavat joutua kokemaan.

Juttua muokattu 1.3. kello 9.02. Päivitetty kauttaaltaan.


Lue myös:

    Uusimmat