MTV oikeudessa: Ruotsalaisveljekset ottivat poliisin panttivangiksi Porvoossa, asetta pidettiin ohimolla ja niskassa – syyttäjä vaatii 13 vuoden vankeutta: "Miesten tarkoitus oli tappaa"

Porvoon poliisiampumisten oikeudenkäynti alkaa tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla. Syytetyt itse eivät tule paikalle valmisteluistuntoon, vaan he astuvat oikeuden eteen vasta ensi maanantaina, kun jutun pääkäsittely alkaa.

MTV Uutiset seuraa paikan päällä valmisteluistuntoa.

Oikeus kokoontuu valmisteluistuntoon Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tiloihin Vantaalle, mutta media seuraa istuntoa videoyhteyden välityksellä Hyvinkäältä. Koronaepidemian vuoksi yleisö ei pääse samaan istuntosaliin oikeuden kokoonpanon kanssa.

Richard Granholmia ja Raymond Granholmia syytetään 13 murhan yrityksestä, törkeästä ryöstöstä, törkeän ryöstön valmistelusta, panttivangin ottamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kahdeksasta vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 11.01 Valmisteluistunnossa saatiin käytyä läpi pääkäsittelyn aikataulu ja kaikki tarvittavat kuultavat.

Istunto päättyy nyt ja pääkäsittely alkaa ensi maanantaina kello 9. MTV Uutiset seuraa silloinkin oikeudenkäyntiä paikan päällä.

Takaa-ajo oli raju ja vaarallinen

Kello 10.56 Granholmin veljekset pakenivat Porvoon teollisuusalueelta, kunnes heistä saatiin näköhavainto sunnuntaina 25. elokuuta Tampereella.

Poliisipartiot yrittivät pysäyttää Volvo-merkkisellä henkilöautolla paenneet veljekset ennen Tampereen rantatunnelia, mutta se ei onnistunut. Tunnelissa Richard Granholm ampui autosta ainakin viisi laukausta poliisiautoja kohti. Kolme luotia osui poliisiautoon.

Hämeenkyrössä miehet yritettiin jälleen pysäyttää törmäämällä poliisiautolla heidän autonsa takakulmaan. Veljesten auto pyörähti törmäyksen voimasta ympäri, jonka aikana Richard Granholm ampui jälleen poliiseja kohti ainakin kahdesti.

Rajun pakomatkan ja ampumisten vuoksi veljeksiä syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja yhdestätoista murhan yrityksestä.

Lisäksi heitä syytetään kahdeksasta vaaran aiheuttamisesta, koska sivulliset autoilijat ja autojen kyydissä olleet joutuivat vaaraan Tampereen rantatunnelissa miesten ampuessa kohti poliisiautoja.

Raymond Granholmia, joka ajoi autoa pakotilanteessa, syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisimies otettiin panttivangiksi

Kello 10.44 Richard ja Raymond Granholmia syytetään törkeästä ryöstöstä, koska he anastivat väkivaltaa käyttämällä poliisimieheltä tämän virka-aseen ja raskaan suojaliivin Porvoon teollisuusalueella 25. elokuuta 2019.

Miehet soittivat uudestaan hätäkeskukseen muutama tunti hiekkakuoppasoiton jälkeen ja muuttivat kertomustaan niin, että poliisi varmasti saapuisi kiireellisesti paikalle.

Tällä kertaa miehet väittivät hätäkeskukseen, että joku oli murtautunut Ölstenin teollisuusalueella olevaan teollisuusrakennukseen ja että heillä olisi tekijä kiinni. Poliisipartio lähetettiin kiireellisesti paikalle.

Kun poliisit saapuivat perille, Richard Granholm osoitti Colt .45-merkkisellä pistoolilla kohti toista poliiseista. Miehet osoittivat poliisimiestä päähän ja ottivat tämän suojaksi itsensä eteen. Tämän vuoksi miehiä syytetään panttivangin ottamisesta.

Toinen poliisimies peruutti tässä vaiheeessa jalkaisin tontilta ja haki suojaa puskien takaa. Hän komensi samalla vastaajia luopumaan aseistaan sillä uhalla, että hän muutoin ampuu. Veljekset eivät totelleet poliisin käskyjä.

Syytetyt uhkasivat sanallisesti tappaa panttivankina olleen poliisimiehen. Asetta pidettiin vuoroin poliisin ohimolla ja niskassa.

Richard Granholm osoitti asetta myös toista poliisia kohti ja ampui ainakin kolme laukausta häneen päin. Yksi laukauksista osui poliisia käteen. Poliisimiehen käsi jouduttiin leikkaamaan ampumahaavan takia.

Tämän jälkeen Granholmit jatkoivat toisen poliisimiehen kiinnipitämistä. Samalla he veivät poliisilta tämän virka-aseen. Miehet vaativat poliisilta myös autossa olevia tukiaseita, mutta tässä he eivät onnistuneet.

Kun veljekset etsivät tukiaseita poliisiautosta, panttivankina ollut poliisimies pääsi pakenemaan tilanteesta.

Granholmin molemmat veljekset ampuivat tässä tilanteessa pakenevaa poliisia kohti ainakin kymmenen laukausta. Yksi luoti osui miestä selkään ja toinen kylkeen. Poliisille aiheutui tästä muun muassa tilapäinen kuulonmenetys, pysyvä kuulonalenema ja ruhjevammoja.

Miehet veivät poliisiautosta raskaan suojaliivin.

Tämän koko Porvoon tapahtumaketjun vuoksi miehiä syytetään törkeästä ryöstöstä, panttivangin ottamisesta, kahdesta murhan yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Yrittivät ensin saada poliisit hiekkakuopalle

Kello 10.30 Toinen syytekohta koskee törkeän ryöstön valmistelua. Veljekset kävivät tutkimassa Porvoossa Piirlahden alueella hiekkakuoppaa 20. elokuuta 2019. Lisäksi he selvittivät Suomen ja erityisesti Porvoon poliisin yhteystietoja teon toteuttamista varten.

Lauantaina 24.8. miehet soittivat hätäkeskukseen ilmoittaakseen joukkotappelusta Piirlahden hiekkakuopalla. Soiton tarkoitus oli saada poliisipartio paikalle törkeän ryöstön toteuttamista varten. Syytteen mukaan miesten tarkoitus oli saada poliisimiehiltä näiden aseet.

Poliisipartio meni hiekkakuopalle, mutta siellä ei ollut joukkotappelua eikä myöskään ruotsalaisveljeksiä.

Kello 10.25Valmisteluistunnossa keskustellaan varsinaisen pääkäsittelyn aikataulusta. Osasta todistajista luovutaan, koska asiat ovat riidattomia.

Veljekset veivät poliisilta aseen

Kello 10.15 Granholmin veljeksiä syytetään ampuma-aserikoksesta, jonka tekoaika on 23.5.-25.8.2019. Syytteen mukaan miehet toivat Suomeen Ruotsista ampuma-aseita, patruunoita ja kaasusumuttimia.

He toivat Suomeen viimeistään 23. toukokuuta viime vuonna .45-kaliiperisen, Colt-merkkisen pistoolin ja sen patruunoita.

Lisäksi he yrittivät kesäkuun alussa hankkia internetistä kaksi täysautomaattista Glock 17-pistoolia, niihin patruunoita, kaksi 7.62 kaliiperin AK47-rynnäkkökivääriä, viisi 9 mm asetta ja neljä .357 kaliiperin revolveria. Aseet haluttiin toimitettavaksi Suomeen.

Miehillä oli hallussaan myös viisi kaasusumutinta.

Porvoon teollisuusalueella veljekset veivät paikalle hälytetyn poliisipartion toiselta poliisimieheltä Glock-merkkisen virka-aseena käytetyn 9 mm pistoolin patruunoineen.

Kello 10.05 Haastehakemus on nyt annettu. Miehiä syytetään yhteensä 11 eri rikoksesta. Syyttäjä vaatii kummallekin 13 vuoden vankeutta.

Veljekset kiistävät murhan yritykset

Kello 9.40 Richard Granholmin, 31, asianajaja puhuu suomea. Vanhempi veljeksistä myöntää osan syytteistä, mutta hän kiistää murhan yritykset.

Richard myöntää ampuneensa poliiseja kohti Porvoossa, mutta hänen tarkoituksensa ei ollut tappaa poliiseja. Pakomatkalla tarkoitus oli ampumisilla vain saada poliisit luopumaan takaa-ajosta, ei vahingoittaa poliiseja.

Kello 9.35 Nyt syytettyjen ruotsalaisveljesten asianajajat ovat äänessä. Alkukäsittely käytiin suomeksi, mutta Raymond Granholmin asianajaja puhuu ruotsiksi. 

Raymond Granholm, 26, kiistää murhan yritykset. Puolustuksen mukaan hänen tarkoituksensa ei ollut tappaa ketään.

Miehet pakenivat poliisia kovaa ylinopeutta

Kello 9.24 Ruotsalaisveljekset pakenivat Porvoosta ja illalla heistä saatiin silminnäkijähavainto Tampereelta. Miehet pakenivat kovaa vauhtia poliisipartioita ja Tamperereen Rantatunnelissa veljekset ampuivat ainakin viisi laukausta poliisiautoja kohti. Syyttäjän mukaan oli olemassa todellinen vaara, että luodit olisivat osuneet poliiseihin.

Miehet pakenivat kovaa ylinopeutta kohti Ikaalisia. Välillä he ajoivat pitkin jalkakäytäviä. Lopulta heidät saatiin pysäytettyä Ikaalisissa, missä miehet vielä ampuivat poliiseja kohti. Miehiä syytetään myös vaaran aiheuttamisista.

Syyttäjän mukaan teko oli valmisteltu etukäteen

Kello 9.21 Syyttäjän mukaan ruotsalaisveljesten tarkoitus oli tappaa Porvoon teollisuusaluelle hälytetty poliisipartio, koska he ampuivat poliiseja lähietäisyydeltä. Tämän teon vuoksi miehiä syytetään muun muassa murhan yrityksistä, panttivangin ottamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kello 9.20 Ensimmäinen syyte koskee ampuma-aserikosta. Törkeän ryöstön valmistelusta miehiä syytetään, koska he valmistelivat tekoa etukäteen. 

Syyttäjä puhuu niin hiljaa, että läheskään kaikkea hänen puheestaan emme kuule.

Kello 9.16 Haastehakemus tulee pian julkiseksi. Nyt käydään ensin sanallisesti läpi sitä. Tuomarin mukaan haastehakemus on pitkä.

Kello 9.14 Valmisteluistunto on alkanut. Oikeus on Vantaalla ja seuraamme istuntoa videoyhteyden välityksellä. Syytetyt eivät itse ole salissa, vaan paikalla ovat heidän asianajajansa.

Lue myös:

    Uusimmat