MTV Uutiset Minneapolisissa: George Floydin oikeudenkäynnin tuomiota odotetaan hermostuneena – valamiehistön päätös näyttää Amerikan suunnan

Lääkäri todisti: Sydänvaivat tai huumeet eivät tappaneet Floydia poliisin käsiin 1:15
Lääkäri todisti: Sydänvaivat tai huumeet eivät tappaneet Floydia poliisin käsiin

Viimeisen kolmen viikon ajan amerikkalaiset ovat uudelleen eläneet maailmallakin järkyttäneen George Floydin kuoleman. Mustaihoinen Floyd kuoli valkoisen poliisin Derek Chauvinin käsittelyssä pidätystilanteessa, kun Chauvin painoi polvella Floydia niskasta maahan noin yhdeksän minuutin ajan.

Floyd oli käsiraudoissa ja sanoi useita kertoja, ettei saa henkeä. Floydin lause ”I can’t breathe” onkin kaikunut protesteissa kaduilla lähes vuoden ajan. Oikeudenkäynti on yksi seuratuimmista oikeudenkäynneistä Yhdysvalloissa vuosikymmeniin ja päätöstä odotetaan lähipäivinä.

Myöhemmin tänään sekä syyttäjä että puolustus esittävät loppupuheenvuoronsa ja sen jälkeen anonyyminä pysyvä valamiehistö kokoontuu tekemään päätöstä.

Päätös voi tulla muutamassa tunnissa tai siihen voi mennä viikkoja. Valamiehistö koostuu kahdestatoista tavankansalaisesta, jotka on valittu tiukan seulonnan avulla. Seulonnassa yritetään välttää ennakkoasenteita, mikä on vaikeaa mediahuomiota saaneissa oikeusjutuissa. Oikeudenkäynnin aikana valamiehistöä on kielletty seuraamasta mediaa ja uutisia.

Raskaat syytteet niskassa

Entistä poliisia Chauvinia vastaan on nostettu kolme syytettä. Häntä syytetään toisen ja kolmannen asteen murhasta sekä taposta. Mikäli valamiehistö tuomitsee Chauvinin vakavimmista syytteistä, rangaistus voi olla kymmenestä vuodesta neljäänkymmeneen vuoteen vankeutta.

Chauvinin puolustus on selittänyt Floydin kuolemaa Floydin verestä löytyneellä huumausaineella. Syyttäjä on puolestaan tuonut oikeuteen asiantuntijoita, jotka todistivat, että Floyd kuoli Chauvinin aiheuttaman hapenpuutteen vuoksi.

Yhdysvalloissa poliisia tuomitaan harvoin voimankäytöstä. Oikeudenkäynnin alla lisää poliisiväkivaltaa on tullut julkisuuteen ja protesteja on järjestetty useiden päivien ajan sekä oikeudenkäynnin lähettyvillä Minneapolisissa että muualla maassa.

Vaikka Floydin kuolemaa käsitellään oikeustalolla yksittäistapauksena, se symbolisoi erityisesti maan mustille vuosisatoja jatkunutta voimankäyttöä ja rakenteellista rasismia, mistä kenenkään ei pitäisi selvitä ilman rangaistusta.

Lue myös:

    Uusimmat