Suuri koronapäivä: Hallitus kokoontuu Säätytalolle pitkästä aikaa, seuraa ministereiden saapumista suorana

MTV Uutiset Live Logo LIVE
Hallitus kokoontuu Helsingin Säätytalolle koronakatsaukseen. MTV Uutiset Live on paikalla, seuraa mukana!

Tänään torstaina kuullaan, millaisin koronarajoituksin ja millasessa koronatilanteessa Suomen syksy alkaa. Tässä artikkelissa kerromme päivän aikana koronatilannetta koskevista päätöksistä, joista hallitus, Opetushallitus, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tänään kertovat.

Kello yhdeksältä Opetushallitus kertoi suorassa lähetyksessä, millaisessa tilanteessa koululukuvuosi 2021–2022 käynnistyy ja mitä uutta se tuo tullessaan. MTV Uutiset Live näytti lähetyksen suorana.

Opetus- ja kulttuuriministeriö linjasivat, että perusopetus aloitetaan tänä syksynä lähtökohtaisesti lähiopetuksessa.

Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat päivittäneet suositukset varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen sekä korkeakoulutuksen järjestämisestä koronaepidemian aikana.

Syyslukukauteen valmistaudutaan pitkälti samoilla terveysturvallisilla käytännöillä kuin on totuttu: huolehditaan hyvästä hygieniasta ja ilmanvaihdosta, vältetään tarpeettomia lähikontakteja sekä järjestetään tilat riittävän väljästi, mahdollisuuksien mukaan.

Opetusministeriö ja THL muistuttavat, että oireisena opetukseen tai varhaiskasvatukseen ei pidä tulla. Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää oppilaille oppimisen ja koulunkäynnin tukea, ja maksuton kouluateria kuuluu kaikille oppilaille myös muulloin kuin lähiopetuksessa.

Korkeakoulut päättävät itse opetuksen järjestämistavoista. Lähiopetusta on korkeakouluissakin tarkoitus lisätä merkittävästi, tiedotteessa kerrotaan. 

Kello kymmeneltä kuulimme MTV Uutiset Livessä, millainen on Suomen ja maailman koronavirustilanne tänä päivänä ja mikä on Suomen koronarokotustilanne. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön tilannekatsauksessa äänessä olivat muun muassa STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila, strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä ja ylilääkäri Otto Helve THL:stä.

Ylilääkäri Otto Helve kertoi, että kesäkuun alkupuolella deltavariantin osuus positiivisista näytteistä oli varsin pieni, mutta kesäkuun loppupuolella deltavariantin osuus kaikista näytteistä oli selvästi kasvussa.

– Tällä hetkellä deltavariantin osuus on yli 90 prosenttia. Kaikki tapaukset ovat siis deltavarianttia lukuun ottamatta joitakin poikkeuksia, Helve sanoo.

Kesäkuun lopussa käytiin keskustelua siitä, miten Suomen maajoukkueen pelejä seuranneet kisaturistit Pietarissa vaikuttivat deltavariantin yleistymiseen kotimaassa. Helven mukaan kisaturisteja ei voi nähdä ainoana syynä deltavariantin leviämiseen.

– Deltavariantin kiertoa oli jo ennen EM-kisoja, Helve toteaa.

Miten deltavariantti yleistyi virusmuunnoksena kesäkauden aikana? 2:08

Hallitus kokoontuu iltapäivällä pitkästä aikaa koronatilannekatsaukseen, jossa käsitellään epidemiatilannetta, hybridistrategian päivittämistä ja koronapassia. MTV Uutiset Live on paikan päällä Säätytalolla kuulemassa uusimmista päätöksistä.

Lue myös:

    Uusimmat