MTV Uutiset Kuopiossa: Näin kouluiskusta epäillyn Joel Marinin vangitsemisoikeudenkäynti etenee – vuonna 1994 syntynyttä miestä epäillään murhasta

Kuopion kouluhyökkäyksestä epäillyn Joel Otto Aukusti Marinin vangitsemisoikeudenkäynti käydään aamupäivällä Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.

Vuonna 1994 syntynyttä Marinia epäillään murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä.

Epäilty tekijä videoyhteyden päässä

MTV Uutiset on paikalla seuraamassa kello 9 alkavaa istuntoa. Kuopiossa paikan päällä oleva rikostoimittaja Tiia Palmén kertoo, että vangitsemisistunto tulee todennäköisesti olemaan salainen, mutta media pääsee alussa käymään oikeussalissa.

– Oletettavaa on, että siinä otetaan videoyhteys sairaalaan, jossa epäilty edelleen on vakavasti haavoittuneena.

Oikeus antaa istunnon jälkeen päätöksen, vangitaanko Marin. Poliisi on luvannut kertoa tapauksen tilanteesta lisää istunnon jälkeen.

Tutkinta jatkuu viikonlopun yli

Poliisin tekninen tutkinta jatkuu myös viikonloppuna. Eilen poliisi kertoi, että kuulusteltavia on valtava määrä.

– Suurinta osaa uhreista on jo kuultu, mutta heitä on kuultava vielä lisää. Lisäksi epäiltyä on päästävä kuulustelemaan kunnolla, kun hänen vointinsa sen sallii, Palmén kertoo.

Tiistaisessa hyökkäyksessä Savon ammattiopistoon kuoli yksi nainen ja haavoittui epäillyn lisäksi yhdeksän ihmistä. Useat heistä ovat edelleen sairaalahoidossa.

Lue myös:

    Uusimmat