MTV Suomenlahdella: Meripelastaja on tottunut liikkumiseen "valvovan silmän alla"
MTV Uutiset hyppäsi Kotkan meripelastusyhdistyksen aluksen kyytiin Haapasaariston ulkopuolelle Venäjän merirajan tuntumaan. Merikapteeni on tottunut merellä liikkumiseen "valvovan silmän alla".
– Tästä on huomattavasti lyhyempi matka Venäjälle kuin esimerkiksi Kotkaan. Suursaari jää tuonne taakse ja tällä hetkellä arvioisin, että noin 17 kilometriä jää sinne matkaa. Kotkaan matkaa on noin 25 kilometriä, kuvailee mereltä haastattelun sijaintihetkellä Kotkan meripelastusyhdistyksen puheenjohtaja, merikapteeni Ville Suni.
Merellä liikkuessa ollaan molempien maiden viranomaisten valvonnassa.
– Kävimme hetki sitten tuolla ulkomerellä, niin siellä oli tämä kuuluisa viimeinen rajapoiju, mistä alkaa kansainvälinen vesialue ja pelkkä Suomi-Venäjä-raja. Käytännön syistä ja hyvää merimiestapaa noudattaen emme häiritse kummankaan maan viranomaisia liikkumalla aivan rajan tuntumassa.
Henkilökohtaisesti Venäjän läsnäolo merillä ei merikapteenia jännitä.
– Se on siellä aina ollut ja tulee varmaan pitkään olemaankin. Osaamme paikalliset varsinkin elää ja suhtautua siihen melkoisen rauhallisesti. Tietysti mitä vain voi tapahtua, niin kuin ollaan nähty, Suni toteaa.
Aiemmin MTV Uutisten Haapasaaressa haastattelemat Suomenlahden merivartioston sekä Haapasaari-Seuran edustajat vakuuttivat rauhallista suhtautumista viime viikolla uutisoituihin itänaapurin mahdollisiin meriraja-aikeisiin.
Merikapteeni paljastaa, että vesillä Venäjän puolelle seilannut vene ei ole tavaton tapaus.
– Ihan tässä lähivuosinakin varmaan joitain, Suni sanoo.
– Myös omasta suvusta löytyy tapaus, jossa kalassa olleet ihmiset ajautuivat Venäjälle ja tulivat hyvässä kunnossa muutaman päivän päästä Pietarin kautta takaisin Suomeen.
Sunin mukaan tyypillinen tehtävä meripelastusyhdistykselle on avunsaajan veneen koneeseen tullut tekninen vika, jonka johdosta vene voidaan joutua hinaamaan maan kamaralle korjattavaksi.
1950-luvulla perustetulla Kotkan meripelastusyhdistyksellä on sen tietojen mukaan jäseniä noin 600.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää