Voiko Venäjän merirajan ylittää vahingossa? Paljastus suorassa lähetyksessä: "Kuulustelut, oikeuteen ja sakkoja"
Uutinen Venäjän aikeista tarkastella merirajaansa Suomenlahdella sai aikaan laajan keskustelun viime viikolla. MTV Uutiset seilasi Kotkan edustalla sijaitsevaan Haapasaareen selvittämään, mitä siellä ajatellaan Itämeren turvallisuustilanteesta.
Viime viikolla mediassa käsiteltiin laajasti Venäjän mahdollisia aikeita tarkastella tai jopa muuttaa yksipuolisesti Suomen ja Liettuan vastaisia merirajojaan.
Suomen ja Venäjän välinen meriraja kulkee Kotkan edustalla sijaitsevasta Haapasaaresta alle kymmenen kilometrin päässä.
Suomenlahden merivartiostosta vakuutetaan, että uutisoinnin tiimoilta merivartioston operatiivisessa toiminnassa eikä tilanteessa merirajalla ole tapahtunut muutoksia.
– Meidän valvontamme täällä on ollut aina hyvin valpasta ja aktiivista, ja niin on ollut myös lähivuosina, sanoo merivartioston apulaiskomentaja Mikko Hirvi.
Suomen itäistä merirajaa valvotaan apulaiskomentajan mukaan kameroiden ja tutkien avustuksella, sekä veneillä, laivoilla ja ilma-aluksilla partioiden.
– On selvää, että tälläkin alueella varaudumme siihen, mikäli välineellistettyä, laitonta maahantuloa alkaa. Rajatilanne merellä on hyvin normaali tällä hetkellä, Hirvi sanoo.
Lue myös: Asiantuntija: Suomen reaktio Venäjän väitettyihin meriraja-aikeisiin diplomaattinen onnistuminen
Voiko merirajan ylittää vahingossa?
Merivartioston Hirven mukaan Suomen ja Venäjän välinen meriraja on selkeä.
– Korostaisin, että meriraja Venäjän kanssa on merkitty, merkit ovat hyvässä kunnossa, niitä ylläpidetään. Merirajan kulku on hyvin kristallinkirkas niin Rajavartiolaitokselle, Suomen merivartiostolle kuin karttaankin merkattuna, apulaiskomentaja sanoo.
Useampi vuosikymmen sitten kommelluksiinkin on päädytty.
Haapasaari-Seuran puheenjohtaja Sirpa Ollikainen muistelee, että hänen miehensä joutui kalareissulla vahingossa kiperään tilanteeseen.
– Mieheni ja hänen kaveriporukkansa joutuivat vetämään väärällä puolella siimoja ylös, ja heidät sitten vietiin naapurin puolelle haastatteluun, hän paljastaa Huomenta Suomen suorassa haastattelussa.
Seuraamuksilta ei vältytty.
– Kuulustelut, sitten piti mennä tietysti oikeuteen täällä Suomen puolella, ja sakkoja tuli. Mutta siitä selvittiin. Se oli aika merkittävä kokemus, josta tänä päivänä miehet puhuvat varmaan hyvin mielelläänkin, Ollikainen nauraa.
Katse merelle
Haapasaaressa kirjoilla on asukkaita vain kourallinen, kesäisin vierailijoita on enemmänkin.
Haapasaari-Seuran Ollikainen uskoo, ettei viimeaikainen uutisointi Venäjän merirajasta ole saanut ketään paikallista asukasta tai Haapasaaressa asioivaa "painamaan paniikkinappulaa".
– Rauhallisesti ihmiset viettävät täällä lomaansa ja elämäänsä.
– Saarelaiset yleensä katselevat merelle, niin sanotaan, että aistivalvonta toimii aina Haapasaaressa, Ollikainen sanoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää