MTV selvitti joulun lelusuosikit: Kaupat uskovat Star Warsin voimaan

Joulukuussa ensi-iltansa saava uusi Star Wars -elokuva näkyy tänä vuonna lasten joululahjapaketeissa. Elokuvan mainingeissa teemaan liittyvät lelut käyvät kaupaksi jo nyt. 

Joulahjapaketteihin kääritään tänä vuonna niin uutuusleluja kuin kestosuosikkejakin. 

– Star Wars -teeman lelut ovat kysyttyjä jo nyt. Erityisesti Legon Star Wars -tuotteet ovat suosittuja, kertoo Stockmannin viestintäasiantuntija Satu Laurila.

Myös Prisma-ketjussa uskotaan elokuvan menestykseen.

– Hitiksi povataan Legon Star Wars -tuotteita, sanoo valikoimapäällikkö Rauna Junnila

Myös K-Citymarketeista vahvistetaan Legojen olevan jokavuotinen suosikki, vaikka mallit muuttuvatkin. K-Citymarketeissa uskotaan, että perheen pienempien lasten paketeista löytyy tänä vuonna esimerkiksi Vuoden Rakenteluleluksi valittua Duplo Metsä Puisto -settiä.

Prismoista puolestaan kerrotaan, että tyttöjen suosikki on Friends-sarja, kun taas pojat toivovat esimerkiksi City-sarjaa.

Stockmannillakin tiedetään, että Legot ovat aina suosiossa.

– Legot ovat joulun lahjasuosikkeja vuodesta toiseen, joten jos toiveissa on jokin tietty Lego-pakkaus, se kannattaa hankkia ajoissa, Laurila vinkkaa. 

Robottilelut jälleen toivelistoilla

Myös robottilelut kiinnostavat lapsia.

– Muutaman vuoden ajan ovat erilaiset robottikoirat, -kissat ja -dinosaurukset eli erilaiset interaktiiviset tuotteet olleet suosittuja, ja näin uskomme myös tänä vuonna olevan. Näitä on tarjolla sekä tytöille että pojille, Rauna Junnila kertoo.

Saman vahvistaa Satu Laurila Stockmannilta. 

– Yksi suosikeista on Vuoden hahmolelu 2015 -maininnan voittanut Zoomer Dino -robottidinosaurus. Dinon lisäksi myös Zoomerin Zuppies-robottikoira on todennäköisesti monen pienen lahjansaajan toivelahja.

Elokuvat näkyvät leluissa

Tähtien sota -elokuvan lisäksi muutkin elokuvat näkyvät lasten joululahjatoiveissa. 

– Minions- ja Frozen-elokuvien teemoihin perustuvat tuotteet ovat suosittuja tällä hetkellä, ja suosio näkyy todennäköisesti myös joulun lahjatoiveissa. Esimerkiksi Frozen-tuotteita löytyy laidasta laitaan, aina vaatteista ja asusteista leluihin ja peleihin, Satu Laurila sanoo.

Jo mainittujen lisäksi toivelistoilta löytyy paljon muitakin tuttuja leluja. 

– Näiden lisäksi on suuri määrä muita tuotteita, jotka jaksavat innostaa lapsia vuodesta toiseen. Näistä esimerkkejä ovat tytöille suunnatut Barbie, Littlest Petshop ja Monster High sekä pojille Hot Wheels, Brion puujunarata, Nikko ja Turtles, Rauna Junnila listaa. 

Lue myös:

    Uusimmat