MTV Seinäjoella: Murhapoltosta syytetty perheenisä väittää saaneensa yhteyden Maan ulkopuoliseen elämään – "En ole normaali ihminen vaan enkeli"

Seinäjoen murhapolton käsittely käräjäoikeudessa alkoi 0:21

Murhasta syytetty amerikkalainen perheenisä on kertonut oman näkemyksensä perheen äidin kuolemaan johtaneesta tulipalosta ja sitä edeltäneistä tapahtumista. Miestä on kuultu tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Mies vastasi puolustusasianajajansa ja syyttäjän kysymyksiin hiljaisella äänellä ja lyhytsanaisesti. Mies ei puhu Suomea, joten tulkki käänsi kysymykset ja miehen vastaukset oikeussalissa.

Puolustusasianajaja pohjusti miehen puheenvuoroa kyselemällä tältä koulutus- ja työtaustasta. Mies ei kertonut menneisyydestään paljoakaan, mutta väitti kuitenkin työskennelleensä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle.

Muista työpaikoista kysyttäessä mies kertoi työskennelleensä paljon.

Yrityksellä ei tuloja

Mies kertoi, että hän perusti yhdessä avovaimonsa, eli viimesyksyisessä tulipalossa kuolleen naisen kanssa, yrityksen noin kymmenen vuotta sitten. Miehen mukaan yrityksen toiminta-alana oli teknologia, ja sen kautta rekisteröitiin patentteja hänen keksinnöilleen.

Syyttäjä tiedusteli mieheltä, oliko yhtiöllä tuloja.

– Ei, mies vastasi.

Miehen mukaan yhtiön toimintaa rahoitti toinen yhtiö. Kyseessä oli hänen kuolleen puolisonsa vanhempien yritys.

Yhteys avaruuteen

Keksinnöt ja yrityksen toiminta liityvät miehen mukaan "uudenlaiseen kelloteknologiaan". Miehen mukaan hänen keksinnöillään on neljä patenttia. Lisäksi kaksi patenttia on vielä hakuvaiheessa.

Mies oli esitutkinnassa kertonut, että on kehittämänsä teknologian avulla saanut yhteyden maan ulkopuoliseen elämään. Syyttäjä halusi tietää aiheesta enemmän oikeussalissa.

Mies ei kertomansa mukaan tiedä, kehen hän on saanut "yhteyden". Hän ei myöskään ole kertomansa mukaan "tulkinnut" saamaansa "tietoa". Hän on kuitenkin melko varma, että tällä "kanavalla" tietoa mahdollisesti on.

Aihetta käsiteltäessä tulkilla oli lieviä vaikeuksia kääntää miehen ajatuksia.

"En ole ihminen vaan enkeli"

Oikeussalissa kuultiin myös muita erikoisia kannanottoja. Mies muun muassa kertoi saaneensa selville Jeesuksen "todellisen" henkilöllisyyden ja että hän on itse "arkkienkeli Ozazl".

Syytetyn mukaan kyse on siitä, että hän "työskentelee jumalalle".

– En ole normaali ihminen vaan enkeli, hän sanoi.

Mies on määrätty mielentilatutkimukseen jo keväällä. Tutkimuksen aloitus on kuitenkin viivästynyt, ja sen on määrä alkaa lähiaikoina.

Mies kiisti väkivallan

Kysyttäessä perheen arjesta mies vastasi sen olevan "seikkailua". Hänen mukaansa perheen keskuudessa ei ollut ongelmia ennen tulipaloa.

Aiemmin oikeudessa on esitetty kertomuksia, joiden perusteella miehen on kuvailtu olleen väkivaltainen avovaimoaan kohtaan. Mies kiisti väkivallan ja kertoi olleensa tyytyväinen parisuhteeseensa sekä olevansa erittäin rakastava perheenisä.

Mies kuitenkin myönsi tunnistavansa itsensä väitteistä ja kuvailuista, joita hänestä on esitetty.

– Tiedän, mistä he puhuvat, mies sanoi.

Puolustusasianaja pyysi miestä tarkentamaan vastaustaan.

– En muodosta suhteita ihmisten kanssa kovinkaan helposti. Kaikki suhteisiin suuntautuva energia minussa oli suunnattu perheeseeni.

"Olen huutanut"

Puolustusasianajaja kysyi mieheltä myös puheista, joiden mukaan hän on ollut ilkeä tai että hän on huutanut läheisilleen.

– Olen huutanut, mies vastasi.

Oikeudessa todistaneet kuolleen naisen vanhemmat kertoivat aiemmin, että miehellä oli tapana saada "kohtauksia", joissa hän saattoi esimerkiksi nimitellä ihmisiä syyttä.

Kun miestä pyydettiin kuvailemaan itseään yleisesti, hän kertoi olevansa keskittynyt työhönsä ja kunnioittava ihmisiä kohtaan.

– Minulla on tapana tehdä ihmisistä sankareita, vaikka ne eivät niitä olekaan, mies lausui aiheesta.

Syyttäjä vaatii elinkautista

Syyttäjä vaatii amerikkalaismiehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Lisäksi miestä syytetään kahdesta murhan yrityksestä sekä tuhotyöstä. Mies on kiistänyt kaikki syytteet.

Syytteen mukaan mies sytytti perheensä kodin tuleen riidan päätteeksi viime syyskuussa. Tulipalossa kuoli perheen suomalainen äiti.

Miehen itsensä mukaan tulipalo alkoi yllättäen. Syytä palolle hän ei ole kuitenkaan osannut arvioida. 

Miehen 6-vuotias tytär sai palossa vakavan aivovamman, jonka vuoksi hän on edelleen hoidossa. Tyttö ei kykene kommunikoimaan. Perheen nuorempi lapsi, 3-vuotias poika, selvisi tilanteesta vammoitta.

Syyte perustuukin osittain 3-vuotiaan kertomukseen. Hänen mukaansa perheen isä sytytti palon. Syyttäjän näkemystä vahvistaa se, että miehen vaatteista ja palaneesta talosta löydettiin jäämiä pienmoottoribensiinistä.  

Motiivina lasten huoltajuus?

Epäillyn tuhopolton motiivin on arveltu liittyvän mahdollisesti lasten huoltajuuteen. Asiasta ei tosin ole poliisitutkinnassa saatu täyttä varmuutta.

Lasten äiti oli juuri ennen tulipaloa hakenut lapsille Suomen kansalaisuutta. Lapsille myönnettiin suomalaiset henkilötunnukset kaksi päivää ennen tulipaloa. 

Oikeudessa murhasta syytetty mies kertoi suhtautuvansa asiaan positiivisesti. 

– Se on hyvä, että heillä on kansalaisuus Suomessa. 

– En halua heidän kasvavan Yhdysvalloissa.

Lue myös:

    Uusimmat