Carlos Sunila
carlos.sunila@mtv.fi
Oulun vastaanottokeskuksessa on todellakin täyttä. Käytävillä on patjoja ja turvapaikanhakijoita. Tilanpuutteen vuoksi kaikki mahdolliset tilat on otettu käyttöön.
Majoittujia on kellarissa, komeroissa, käytävillä ja ainoassa opetustilassa. Onnekkaimmat ovat päässeet majoittumaan huoneisiin.
– Vastaanottokeskuksen tilat ja henkilöstö on mitoitettu 350 hengelle, nyt asiakkaita on 600-700, kertoo vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.
Ahdas tunnelma ja tilanpuute eivät kuitenkaan lannista asiakkaita tai henkilökuntaa. Iloinen ilmapiiri vallitsee koko keskuksessa.
– Ihmiset jaksavat hymyillä ja tervehtiä toisiaan, vaikka on näin paljon ihmisiä talossa, kertoo vastaanottokeskuksen vastaava ohjaaja Tarja Pihlajisto-Särkelä.
Arki keskuksessa sujuu suomalaisen päivärytmin mukaan. Aamulla ketään ei herätetä, mutta viimeistään aamupala saa asiakkaat ylös.
Ruuat turvapaikanhakijat pääsääntöisesti tekevät itse, mutta hätämajoittujille ruoka tarjoillaan valmiina, valmistusvälineiden puutteen vuoksi.
Vapaa-ajalla keskuksessa voi pelata jalkapalloa, ulkoilla, käydä kuntosalilla ja tavata muita ihmisiä. Osa ajanvietteistä, kuten biljardihuone on jouduttu tilanpuutteenvuoksi sulkemaan.
Täpötäysi vastaanottokeskus sinnittelee eteenpäin. Enempää asiakkaita johtajan mukaan ei kuitenkaan enää voida ottaa, vaan uusia tiloja on etsittävä.
Kierrellessämme keskuksessa saamme uteliaita katseita. Kielimuurikin tulee välillä vastaan ohjaajien ja asiakkaiden kanssa.
Eräs asiakas tiedustelee Pihlajisto-Särkelältä puhuuko hän arabiaa, mutta vastaus on kieltävä. Hymyillen asiakas jatkaa matkaansa. Pihlajisto-Särkelän mukaan kieliongelmia tulee usein vastaan asiakkaiden ja ohjaajien välillä.
Jokaisella turvapaikanhakijalla on pitkä matka takanaan. Juuri keskukseen majoittuneet uudet hätämajoittujat ovat silmin nähden väsyneitä, ja kun saavumme heidän huoneeseensa siristelevät he silmiään.
Tiedustellessamme kuvauslupaa puistelevat miehet päätään.Lähdemme jatkamaan kierrosta, mutta miehet kutsuvat meidät pian takaisin.
Eräs mies haluaa kertoa huolensa. Seitsemän päivää sitten saapunut Hassan kertoo, että huoneessa on likaista ja kylmä. Hassan on kuitenkin tyytyväinen ollessaan Suomessa.
– No good to (go) German, not go to Austria, you go to Finland, Finland is okay, Hassan kertoo.
Kuntosalilla käy kuhina, sillä vastaanottokeskuksen asiakkailla on mahdollisuus kuntoiluun. Kuntosalia ei olla ainakaan vielä sulkemassa, kertoo Kansanaho.
Salilla punttia nostava 16-vuotias Amir on yksin Oulun vastaanottokeskuksessa.
Hänet on sijoitettu alaikäisyksikköön. Hänen veljensä ja serkkunsa eivät mahtuneet Ouluun, joten he ovat 100 kilometrin päässä Kemissä.
– Haluan mennä heidän luokse, Amir huokaisee.
Amir kertoo tulleen Suomeen Euroopan halki pakettiautossa, jonne oli ahdettu 16 ihmistä. matka kesti 19 päivää. Valoisaan aikaan liikuttiin, vessaan pääsi öisin, ja myös ruokailut järjestettiin yöllä.
Amir kertoo, että pakettiauton kuski toi lastinsa Suomen ja Ruotsin rajalle ja sanoi, että menkää Suomeen.
Perheensä kanssa vastaanottokeskuksessa oleva Ghadeer Muner kertoo Suomen olevan hyvä maa hänelle.
Päivät keskuksessa kuluvat ympäristössä käveleskellen ja kaupungilla tehdessä ostoksia. Suomalainen sauna on myös ihastuttanut Munerin.
– Kun tulin Suomeen väsyneenä ja kävin saunassa, se rentoutti, Muner kertoo iloisena.
Hän pitää erityisesti suomalaisista, jotka ovat hänen mukaansa ystävällisiä. Muneria myös viehättää suomalaisen luonnon kauneus.
Tulevaisuus näyttää valoisalta, hänen poikansa aloittaa ensi viikolla koulun vastaanottokeskuksessa.
Kello on 17.00, joten Munerin on mentävä, on päiväruuan aika. Pitkä jono asiakkaita kertyy keittiön eteen odottamaan ruokaa. Tänään on tarjolla makaronipataa. Muner kättelee ja kiittää, elämänilon paistaessa hänestä.
– Haluan pojalleni tulevaisuuden. Täällä olen turvassa.