MTV selvitti: Suurissa puolueissa harkittaisiin rajatarkastusten palauttamista

Kysyimme eduskuntaryhmien puheenjohtajilta, pitäisikö Suomenkin harkita rajatarkastusten palauttamista Saksan malliin. Hallituspuolueissa, SDP:ssä ja Kristillisdemokraateissa löytyy selvää tukea ajatukselle. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheejohtaja vastasi "ehkä". Muissa puolueissa ajatusta sen sijaan vastustetaan. 

Saksa on palauttanut rajatarkastukset omille sisärajoilleen Schengen-sopimuksen poikkeussäännön mukaisesti. Vastaavaa on väläytelty jo Suomen eduskunnassakin. 

Hallituspuolueet ja SDP: Tarvittaessa palautetaan

Suurissa puolueissa on selvästi eniten kannatusta rajatarkastusten palauttamisen harkinnalle. 

– Suomen hallitus viime viikon laajassa maahanmuuttoa koskevassa päätöksessään selkeästi varautui tällaiseen mahdollisuuteen. Mielestäni viranomaisten valmiutta tähän pitää kohottaa. Mikäli se tilanne rajalla käy hallitsemattomaksi, niin pitää voida väliaikaisesti palauttaa, toteaa Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen

– Mieluummin niin että jo rajalta ohjataan eteenpäin turvapaikanhakijat ohjataan selvästi eteenpäin. Sellainen tilanne jossa tulijoita tulee rajan yli ja he itse hakeutuvat keskuksiin, se on mielestäni väärä tilanne. Mieluummin niin että jo rajalta otetaan vastaan.

Samaa mieltä on Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

–  Kyllä. Mitään keinoja ei tässä tilanteessa kannata sulkea ulos. Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa linjauksessa todetaan että sisärajatarkastukset otetaan aktiiviseen keinovalikoimaan ja se on viisas linjaus. Kyllä perussuomalaisena on nyt pakko sanoa, että kymmenen vuotta me olemme sanoneet, että ei vain Suomen, vaan koko EU:n maahanmuuttopolitiikka on löyhää, ja se voi johtaa juuri tällaisiin ongelmiin, joissa nyt ollaan. Järjestelmä vuotaa. 

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen vastaa hetken mietittyään "ehkä".

– Suomen kannattaa aktiivisesti seurata tilannetta ja meillä on tarvittaessa nopeakin valmius ottaa käyttöön rajatarkastukset, mutta tällä hetkellä ei sellaista päätöstä vielä ole.

Myös oppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kannattaa rajatarkastusten palauttamisen harkintaa.

– Kyllä tämä Saksan päätös muuttaa tilannetta muissa EU-maissa ja kyllä se tarkoittaa myös Suomen osalta, että jos paine kasvaa niin valmius on oltava tähän myös Suomessa. Nyt on todella tarkkaan arvioitava tilannetta. 

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman voisi harkita rajatarkastuksia. 

– Kyllä siinä voisi olla ideaa - joskin sehän ei olennaisesti vaikuta turvapaikkahakemusten määrään. Hehän voivat rekisteröityä turvapaikanhakijaksi joka tapauksessa. Sehän voitaisiin kuitenkin tehdä, että esimerkiksi etsintäkuulutettuja henkilöitä voitaisiin seuloa, Östman toteaa.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sen sijaan vastustaa ajatusta. 

– Saksa on ihan erilaisessa tilanteessa kuin Suomi. Kantani on, ettei tässä vaiheessa tarvitse sellaiseen mennä. Olisi hyvin erikoista jos Suomen ja Ruotsin välillä olisi tiukempia rajatarkastuksia, en tiedä montako sataa vuotta siitä on kun näin viimeksi oli. Tässä vaiheessa suhtaudun siihen kyllä kielteisesti. 

Vasemmisto ja vihreät: Romuttaisi Schengenin


RKP:n lisäksi Vihreät ja vasemmisto näyttävät olevan selkeimmin rajatarkastusten palauttamista vastaan. 

– En kannata Schengenin periaatteen romuttamista, eikä mielestäni Suomi ole sellaisessa kriisitilanteessa että siihen olisi mitään tarvettakaan. Sen sijaan me vihreät olemme sitä mieltä että EU:ssa meidän pitäisi mahdollisimman pian päästä yhteiseen ratkaisuun siitä, että miten tätä taakanjakoa hoidetaan mahdollisimman tasaisesti EU-maiden kesken jotta paine yksittäisten maiden rajoilla vähenisi, Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto toteaa.

Hän suhtautuu varauksella myös Saksan ratkaisuun.

– Sen on ainakin oltava hyvin lyhytaikainen niinkuin olen ymmärtänyt että se onkin. Tuskin Saksakaan on tätä Schengenin perusajatusta purkamassa tai kyseenalaistamassa. 

– Mielestäni Suomen ja Saksan tilanne on aika erilainen. Saksa on toiminut erittäin humaanisti ja sinne on tullut todella todella paljon turvapaikanhakijoita. Ymmärrän että siellä on kriisi päällä ja tilapäisesti irtaannuttu Schengen-sopimuksesta. Mielestäni tässä vaiheessa Suomella ei kuitenkaan ole vielä mitäään syytä käynnistää rajatarkastuksia uudestaan, arvioi puolestaan Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen

Lue myös:

    Uusimmat