MTV:n kysely: Louhimiehen Tuntemattomalle nuiva vastaanotto – "Joka kerta huononee"

Aku Louhimies ohjaa uuden version Väinö Linnan klassikkoromaanista Tuntematon sotilas. Jatkosotaan sijoittuvan romaanin kolmas elokuvaversio ei ainakaan tuoreeltaan innosta suomalaisten enemmistöä.

MTV Uutisten teettämässä kyselyssä vain 17 prosenttia vastaajista ilmoittaa kannattavansa romaanin uudelleenfilmatisointia. Tuntematon on tehty elokuvaksi kahdesti aiemmin: Edvin Laineen versio valmistui 1955 ja Rauni Mollbergin vuonna 1985.

Kyselyssä 39 prosenttia ei kannata romaanin uudelleenfilmatisointia, ja yhtä suuri joukko pitää asiaa samantekevänä.

"Aihe alkaa olla kaluttu loppuun. Ei kiinnosta."


Kyselyyn vastanneet saivat myös perustella omin sanoin mielipidettään. 

"Kyllä suomalaista sankaritarinaa kelpaa kertoa uudelleen."

Elokuvahankkeen kannattajien keskuudessa tyypillisin perustelu on se, että jokainen sukupolvi tarvitsee oman Tuntemattomansa. He uskovat, että nuorimmille katsojille elokuva toimii historian oppituntina toisesta maailmansodasta ja Suomen osuudesta sodassa.

"Suomalainen kansalliseepos, joka ansaitsee tulla kuvatuksi uuden sukupolven voimin."

Kannattajat uskovat, että uusi elokuva avaa uuden näkökulman Linnan romaaniin ja sotavuosien tapahtumiin.

He pitävät hyvänä myös sitä, että elokuva valmistuu juhlistamaan Suomen itsenäisyyden satavuotispäivää.

Seuraavassa poimintoja elokuvahankkeen kannattajilta:

"Hanke on kannatettava, jos se "nykyaikaistaa" elokuvan teeman ja tuo sotakokemuksen tunnetuksi myös nuoremmille sukupolville heidän tottumallaan tekniikalla."

"Akulla ja työryhmällä on varmasti uutta tuova näkemys niille jotka ovat kirjan lukeneet. Elokuvia ei tule verrata toisiinsa. Aikaisempien leffojen kuva ei ehkä aukea uudelle sukupolvelle. Ja niin kuin hän eräässä haastattelussa sanoi tämän hetken nuorilla ja nuorilla aikuisilla ei enää ehkä ole lähipiirissä sodan käynyttä henkilöä kertomassa, eikä esim. koulussa ole ollut pakko lukea kirjaa."

"Haluan nähdä modernin version vanhasta!"

"Ihan mielenkiinnosta haluan nähdä mihin nykytekniikalla päästään."

"Jokohan siitä saataisiin Oscarin arvoinen versio."

"Kansallisen aiheen tuoreempi toteutus, joka taiteellisesti toteutettuna saattaa antaa pohjaa lähitulevaisuuden turvallisuuspoliittiselle kokonaisajattelulle ja ratkaisulle sotilaallisesta liittoutumisesta."

"Koska nykynuorisosta suuri osa ei ole katsonut näitä vanhoja versioita. Näin heidätkin saataisiin katsomaan maamme historiasta kertovaa elokuvaa."

"Nykyajan näyttelijät. Ehkä uusi ote aiheeseen. Uudet sukupolvetkin saattavat kiinnostua rajusta menneisyydestämme. Suomi 100 vuotta."

Entäpä sitten hankkeen vastustajat, joita kyselyssä on kaksi kertaa enemmän kuin kannattajia? Näin he perustelevat kantaansa:

"Ainoa oikea tuntematon on ensimmäinen filmatisointi. Kyllä ei putousnäyttelijöitä voi kuvitella tuntemattomaan. Liian kuluneita kasvoja."

"Alkuperäinen, mustavalkoinen on nostalginen ja siitä on jo kerran tehty uusi versio."

"Ei ole kuin yksi Tuntematon sotilas -elokuva joka on osa Suomen historiaa ja kulttileffa. On suorastaan irvokasta yrittää edes kuvata uutta - enemmänkin on loukkaus. Ja eikö Louhimiehellä ole nyt muuta kuvattavaa kuin jo kuvatun leffan uusiminen? Miksi, ketä tämä palvelee?"

"En kaipaa enää yhtään lisää Putouksen kuminaamoja mihinkään rooliin missään ohjelmassa tai elokuvassa."

"En usko, että uutta näkökulmaa aiheesta enää löytyy."

"Joka kerta huononee!"

"Kaksi riittää. Saattaa tulla liian Hollywood-leffa."

"Mieluummin uusia tarinoita, eikä montaa versiota samasta."

"Niitä on jo tarpeeksi. Rahantuhlausta juuri tähän projektiin."

 

Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan ensi-ilta on lokakuussa 2017.

Mielipidetutkimuksen teki MTV Uutisten toimeksiannosta Corefiner Oy 19.4.-22.4.2016. Kyselyyn vastasi verkkopaneelissa 1323 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttia suuntaansa.

 

Lue myös:

    Uusimmat