MTV:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste sairastui syöpään – teki poikkeuksellisen ratkaisun ja muutti Suomeen ex-vaimonsa luo

Petri Sarasten vaiherikas kirjeenvaihtajaura kansien väliin 9:24
Petri Sarasten vaiherikas kirjeenvaihtajaura kansien väliin

MTV:n kirjeenvaihtajan Petri Sarasteen ura pysähtyi maaliskuussa 2020 saadun syöpädiagnoosin myötä.

MTV:n kirjeenvaihtajana työskentelevä Petri Saraste koki itsensä täysin terveeksi alkuvuonna 2020. 

Tallinnassa asuva Saraste hakeutui paikalliseen sairaalaan rutiinitarkastukseen, jossa häneltä otettiin lääkärin ehdotuksesta PSA-testi, joka mittaa muun muassa eturauhassyövän yhteydessä kasvavaa proteiinipitoisuutta.

– Pidin itseäni täysin terveenä. PSA-testi tehtiin aika sattumalta, Saraste kertoo.

Testin tulos oli ikävä yllätys. Kun testin normaali yläraja on 3,5-4 mikrogrammaa litraa kohden, Sarasteen arvo oli 36.

– Oli siis selvää, että jotain oli pahasti pielessä.

Sarastetta kehotettiin hakeutumaan viipymättä Suomeen hoitoon. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa diagnoosiksi varmistui eturauhassyöpä.

– Oli merkittävä päätös, etten jäänyt odottamaan koepalan ottoa Tallinnaan.

Sädehoidot aloitettiin Suomessa huhtikuun alussa keskellä koronakriisiä. Sarasteen vastustuskyky heikkeni niin, ettei hän uskaltautunut ruokakauppaan viikkokausiin.

Syöpähoitojensa ajaksi Saraste muutti asumaan ex-vaimonsa luokse. 

– Ex-vaimo sanoi, että et sinä voi missään hotellihuoneessa asua yli kahta kuukautta, kun immuniteetti on ihan nollissa. Hän sanoi, että tulet tänne asumaan ja ollaan niin kuin ennenkin. Olihan se vähän erikoinen yhtälö mutta olemme aina olleet hyvissä väleissä. 

Myös Sarasteen tytär muutti väliaikaisesti asumaan samaan asuntoon.

"Moni häpeilee"

Sarasteen mukaan syöpädiagnoosi pysäytti, mutta ei ollut shokki.

– Ajattelin vain, että nyt on minun vuoroni kärsiä. Diagnoosi kyllä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, en kokenut olevani mitenkään sairas. Tunsin ensimmäistä kertaa, että olin todella heikko ja muiden armoilla.

Hoidot tehosivat nopeasti ja sädehoidot lopetettiin hieman yli kuukauden jälkeen.

– Itse selvisin siitä hyvin mutta kaikille ei käy niin. Se oli yksi urani pysähtymisistä. 

Sarasteen mukaan monelle miehelle eturauhasen syöpään sairastumisesta puhuminen on vaikeaa.

– Moni ei halua puhua sairastumisestaan ja ehkä häpeilee asiaa. Eturauhasen syöpä todetaan kuitenkin vuosittain yli 5 000 miehellä Suomessa ja sairaus voi olla täysin oireeton. Testeissä käyminen on siksi tärkeää. Toinen syy puhua tästä on se, että koronan ja syöpähoidon keskellä kävi selväksi, kuinka haavoittuvainen ihminen voikaan olla. 

"Yksinäisyys opetti"

Syöpään sairastuminen ja koronakriisi pitivät aiemmin työkseen matkustelleen Sarasteen neljän seinän sisällä parin kuukauden ajan. Samalla hän alkoi koota kokemuksiaan paperille.

– Aikaa oli kerrankin käydä arkistoja läpi ja pohtia menneitä. Eristäytyminen ja yksinäisyys opettivat ja monet pienet asiat alkoivat yhtäkkiä tuntua suurilta, Saraste kertoo.

Syntyi omaelämäkerrallinen kirja Kirjeenvaihtaja, jossa Saraste käy läpi uraansa ja elämäänsä.

Neljän vuosikymmenen aikana Saraste on raportoinut sodan keskeltä ja katastrofialueilta ympäri maailmaa.

Yksi Sarasteen mieleenpainuvimmista kokemuksista oli vuonna 1995 tapahtunut Srebrenican joukkomurha, jossa noin 8 000 bosnialaista miestä ja poikaa tapettiin etnisessä puhdistuksessa nykyisen Bosnia-Hertsegovinan alueella sijaitsevassa kaupungissa.

– Matkasimme hollantilaisen tv-ryhmän ja rauhanturvaajien kanssa pientä metsätietä kohti Srebrenicaa, kun yhtäkkiä metsästä alkoi tulla vastaan nääntyneitä, harhailevia siviilejä. Etujoukoissa oli pikkupoikia. Monien silmistä näki, että he olivat shokissa ja sekoamisen partaalla. 

Tuolloin Saraste ei vielä tiennyt, mitä Srebrenicassa oli tapahtunut. Siviilit yrittivät tulkkien välityksellä kertoa Sarasteella tapahtumista.

– Jotkut olivat selvästi psykoosissa. He luulivat olevansa turvassa, kun näkivät meidät. Olimme kuitenkin kaukana pakolaisleiristä, eikä meillä ollut vettä ja muonaa jaettavaksi valtavalle pakolaisjoukolle. 

Kranaatti putosi kesken suoran lähetyksen

Myöhemmin samana iltana Saraste raportoi suorassa tv-lähetyksessa kaupungin korkeimman rakennuksen, Tuzla-hotellin katolta.

– Olin suorassa osuudessa uutisankkuri Leena Kaskelan kanssa, kun valtava kranaatti osui viereiseen taloon kadun toiselle puolen. Sireenit alkoivat huutaa ja tunsin humauksen ja valtavan jysäyksen.

– Yritin viedä raporttina loppuun kaikesta huolimatta, mutta Leena keskeytti ja sanoi: "Eiköhän sinun Petri olisi aika siirtyä pommisuojaan".

Saraste myöntää pelänneensä useita kertoja uransa aikana.

– Tyhmyyttä olisi sanoa, että en ole pelännyt, Saraste sanoo.

"Kiinaa pitäisi ehdottomasti seurata tarkemmin"

Saraste asuu tällä hetkellä Tallinnassa,  josta käsin hän raportoi Itä-Euroopan tapahtumia MTV:n kirjeenvaihtajana. Sarasteen nykyinen puoliso on kotoisin Kiinasta, jossa Saraste toimi kirjeenvaihtajana 1990- ja 2000-luvuilla.

Kauempaa tarkasteltuna koti-Suomen uutisvalinnat ja -painotukset herättävät välillä kummastusta.

– Kun Kiinassa sattuu vakava kaivosonnettomuus, jossa kuolee satoja ihmisiä, se ei tunnu kiinnostavan ketään. Samalla esimerkiksi Chilen kaivosonnettomuutta seurattiin henkeä pidätellen ympäri maailmaa.

– Kiinaa pitäisi ehdottomasti seurata tarkemmin. Kiina nousee muutaman vuoden päästä maailman suurimmaksi taloudeksi ja sen asevarustele on kasvanut viimeisten 30 vuoden ajan enemmän kuin missään muualla.

Saraste toivoo voivansa jatkaa kirjeenvaihtajan työtään ainakin vielä kymmenen vuoden ajan.

– Uskon sanontaan kerran toimittaja - aina toimittaja.



Lue myös:

    Uusimmat