Avoimesti seksuaalisuudestaan kertoneet sateenkaarisotilaat ovat murtaneen ukrainalaisten ennakkoluuloja. Samanaikaisesti sota on tuonut esiin elämää ja kuolemaa koskevan tasa-arvo-ongelman.
Lennokkeja operoiva sotilas Petro Zheruha, 28, ei ole vielä uskaltanut kertoa perheelleen tulevansa käymään. Kiovasta Lviviin ajaa raskaallakin kaasujalalla vähintään kuusi tuntia, ja joskus komentaja on siinä ajassa ehtinyt jo vaatimaan palaamaan rintamalle Tsherkasyn alueelle.
Parempi soittaa vanhemmille vasta, kun ajomatkaa on jäljellä enää tunti. Silloin ei ainakaan joudu tuottamaan pettymystä.
Lyhyestä vapaasta huolimatta aikaa on järjestynyt haastattelulle Kiovassa. Zheruhan sotilasunivormun käsivarteen on kiinnitetty sateenkaariliikkeen lippu. Sitä ei tarvitse ottaa pois, kun menee käymään kotona.
Hän kertoi omasta biseksuaalisuudestaan omalle perheelleen keväällä 2023. Rintamalla oli vierähtänyt jo vuosi, ja parlamenttiin tuotiin lakiesitys samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimisen puolesta.
– Ajattelin, että perheeni olisi hyvä tietää. Jos kuolisin tai jotain kamalaa tapahtuisi, ainakin he olisivat tienneet tärkeimmät asiat minusta.
Sen jälkeen hän sanoo saaneensa nukutuksi jälleen. Hän ei usko, että olisi kertonut perheelleen vielä tänäkään päivänä ilman sotaa.
– Koska mietin myös, että kukaan ei voi tehdä sitä puolestani, jos kuolen. Tiedän myös heitä, jotka ovat kuolleet ilman, että ovat koskaan tulleet kaapista.
Omassa joukko-osastossaan Zheruha on ainoa, joka on avoimesti kertonut tapailevansa myös saman sukupuolen edustajia. Hän kuitenkin tietää, ettei ole osastonsa ainoa, sillä useampi mies on kertonut hänelle omasta tilanteestaan. Ennakkoluulot ja pelko syrjinnästä ovat yhä olemassa.
Myös Zheruhan komentaja aluksi ehdotti, että ehkä nuori sotilas on vain erehtynyt omista tunteistaan, ja ehkä hänen julkaisemansa Facebook-kirjoitus olisi parempi poistaa.
Sateenkaarisotilaiden yhteisö laajentunut merkittävästi
Veteraani Viktor Pylypenko, 37, kertoo, että eri joukko-osastoissa on yhä homofobiaa, mutta erot eri yksiköiden välillä ovat valtavia. Paljon riippuu komentajan avaramielisyydestä ja persoonasta.
Pylypenkosta on viimeisen kuuden vuoden aikana tullut Ukrainan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien sotilaiden äänitorvi, eräänlainen esikuvakin.
Hän oli vasta toinen julkisesti homoseksuaalisuudestaan kertonut sotilas Ukrainassa, kun hän tuli kaapista vuonna 2018. Hän taisteli Itä-Ukrainassa jo vuosina 2014–2016 ja palasi armeijaan jälleen vuonna 2022.
Kovamaineisessa 72. mekanisoidussa prikaatissa hän oli mukana taistelulääkärinä esimerkiksi Bahmutin taisteluissa.
Hänen perustamansa sateenkaarisotilaiden järjestö on laajentunut merkittävästi Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.
Yhä useampi on päättänyt lopettaa oman identiteettinsä salailun.
– Miksi pelkäisin mitään, jos huominen voi olla viimeinen päiväni? Se on suurimman osan ensisijainen syy kertoa.
– Jotkut nuoret haluavat myös kertoa, koska tahtovat muuttaa asioita. Nuoret ovat optimistisempia, Pylypenko sanoo.
Hän kertoo lisäävänsä järjestön viestintäryhmiin joka päivä yhdestä neljään uutta miestä. Joitain kuukausia sitten heitä oli 400, nyt jo 600.
Järjestöllä on Kiovassa oma toimisto, joka toimii myös yhteisön kohtaamispaikkana. Seinillä on kuvia ja tarinoita yhteisön jäsenistä.
Kaikki eivät ole kertoneet seksuaalisesta suuntautumisestaan läheisilleen, ja heidän kasvonsa on sumennettu. Yhden sellaisen alla on teksti:
”Maksim. Sotilas 107. aluepuolustusprikaatissa Tshernivtsin alueella. Kaapissa pysytellyt homo. Kuoli etulinjassa ja haudattiin lokakuussa 2023.”
Äärioikeiston uhka on läsnä
Toimisto on vartioitu vuorokauden ympäri ja osoite on salattu. Aktivistit pelkäävät äärioikeistolaisten väkivaltaa. Pylypenko puhuu Ukrainan sisäisestä homofobiasta käyttäen englanniksi termiä domestic homophobia. Mutta on muutakin.
– Pelkäämme myös Venäjän provokaatioita. Meillä on todisteita siitä, että suuri joukko Ukrainan äärioikeistolaisista liikkeistä on Venäjän sätkynukkeja.
– Venäjä käyttää hyväkseen hyödyllisiä idiootteja tai agentteja hyökätäkseen LGBT-yhteisöä vastaan Ukrainassa osoittaakseen Euroopalle, että maamme on jollain tapaa sivistymätön tai takapajuinen, Pylypenko kertoo.
Pylypenko myös itse joutui väkivallan kohteeksi vuonna 2019, kun hänen entinen aseveljensä kävi hänen kimppuunsa takaapäin.
Rikosilmoitus ei koskaan johtanut tutkintaan tai päätökseen, mikä veteraanin mielestä kuvastaa Ukrainan puutteellista viharikoslainsäädäntöä.
– Mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että käynnissä on koko yhteiskuntamme militarisoituminen. Sen myötä meillä on enemmän traumatisoituneita ihmisiä, joiden tunnereaktiot ovat voimakkaampia kuin aikana ennen sotaa.
Yhteinen vihollinen murtaa ennakkoluuloja
Ukrainalaiset ovat toki tietoisia vähemmistöihin kohdistuvasta vainosta Venäjällä, ja se on syy, miksi sodan aikana moni on tarkastellut uudelleen kielteisiä asenteitaan.
Osa ukrainalaisista haluaa eroon kaikesta, mikä on vähänkään yhteistä Venäjän kanssa, mukaan lukien homofobiasta.
Kesäkuussa julkaistussa Kiovan sosiologisen instituutin kyselyssä jo yli 70 prosenttia ukrainalaisista kannatti tasa-arvoisia oikeuksia seksuaalivähemmistöille.
Mutta kun erikseen kysyttiin, tulisiko samaa sukupuolta oleville sallia parisuhteen rekisteröinti, tuki karisi. Vain 29 prosenttia tukee aloitetta, 36 prosenttia vastustaa. 26 prosenttia vastaajista ei välittänyt asiasta.
Kuolleen sotilaan kumppani ei saa lapsen huoltajuutta
Seksuaalivähemmistöjen toiveet olivat korkealla maaliskuussa 2023. Parlamenttiin oli edennyt lakialoite, joka sallisi samaa sukupuolta olevien rekisteröidä parisuhteensa.
Sittemmin aloite on seisahtunut, eikä sen uskota etenevän sodan jatkuessa. Poikkeuslaki estää perustuslakiin kajoamisen.
LGBT-sotilaille olisi hyvin tärkeää mahdollistaa parisuhteen rekisteröinti taistelujen ollessa käynnissä. Nykytilanteessa homo- tai lesbosotilaan puolisolle ei ilmoiteta, jos kumppani loukkaantuu, jää sotavangiksi tai kuolee rintamalla.
Lisäksi kuolleen sotilaan kumppani ei voi saada sotilaan lapsen huoltajuutta.
– Monet homot, lesbot ja transihmiset vaarantavat henkensä etulinjassa, ja jos he kuolevat, valtio ei tunnusta tai suojele heidän perheitään ja lapsiaan, Pylypenko kertoo.
Esimerkiksi hän kertoo tarinan naisparista, jolla oli lapsi. Lapsen biologinen äiti lähti vapaaehtoisena sotaan. Kun nainen kuoli taisteluissa, valtio ei tunnustanut kotiin jäänyttä kumppania lapsen äidiksi.
Petro Zheruha toteaa, että keskustelu on sentään liikkunut eteenpäin. Lakialoite on saanut uutta vipuvoimaa sotilaiden ahdingosta.
Vielä joitain vuosia sitten keskustelu kariutui kerta toisensa jälkeen uskontoa koskevaan väittelyyn.
"Siinä hetkessä luotamme toisiimme täysin"
Vaikka siviilissä LGTB-aktivistit taistelevat omien oikeuksiensa puolesta, rintamalla vastassa on yhteinen vihollinen.
– Kun taistelut ovat käynnissä ja olemme etulinjassa, unohdamme kaikki identiteetit. Muut unohtavat olevansa heteroja, minä unohdan, että en ole hetero. Keskitymme vain tehtäväämme ja siinä hetkessä luotamme toisiimme täysin, Petro Zheruha kuvailee.
Myös häntä hirvittää seksuaalivähemmistöihin kohdistuva vihapuhe Venäjällä ja rajan takaa kantautuvat tarinat siitä, kuinka sotavangeiksi jääviä vähemmistöjä kohdellaan.
– On kammottava ajatus, että joutuisi venäläisten vangitsemaksi. Luulen, että kuka tahansa mieluummin tappaisi itsensä, ensin taisteltuaan loppuun saakka.
