MTV Brysselissä: Euroskeptinen Trump tapasi EU:n johdon – tunnelma on viileä ja odottava

Monet kysymykset yhä auki NATO:n ja Trumpin välillä 2:22

Keskeiset EU-johtajat ovat tänä aamuna tavanneet Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin. Tapaaminen on väistämättä latautunut, sillä Trump on avoimesti iloinnut Britannian lähdöstä Euroopan unionista ja sanonut että hänelle on "aivan samantekevää" pysyykö EU yhdessä vai ei. Valtaannousun jälkeen tuuli on kuitenkin saattanut jo osittain kääntyä, kirjoittaa MTV:n turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja Mirja Sipinen Brysselistä.

Presidentti Donald Trump on tänä aamuna tavannut muun muassa komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin, korkean ulkopoliittisen edustajan Federica Mogherinin sekä EU-parlamentin puhemiehen Antonio Tajanin.

Trump ei antanut Eurooppa-rakennuksella medialle mitään kommentteja eikä hän ilmeisesti pidä Brysselissä myöskään tiedotustilaisuutta.

Tapaaminen ei tuhoon tuomittu

Trumpin ja EU-johdon kohtaamista on odotettu kireissä tunnelmissa. Trump on avoimesti kiitellyt Britannian lähtöä Euroopan unionista ja ennustanut, että muitakin maita seuraa pian perässä.

Silti tämä tapaaminen ei ole vielä tuhoon tuomittu. Trumpin uskotaan valtaannousunsa jälkeen saaneen EU:sta positiivisemman kuvan.

Toisaalta euroskeptisen populismin puhuri on jossain määrin osoittanut laantumisen merkkejä. Muun muassa Ranskan ja Hollannin vaalituloksia on pidetty unionille eräänlaisina torjuntavoittoina.

– Ensikontaktien jälkeen paljon on muuttunut EU:ssa. Ranskan ja Hollannin vaalien jälkeen olemme täysin eri tilanteessa EU:ssa ja uskon että tämä on uusi lähtökohta keskustelulle, nimetön EU-virkamies totesi Euractiv-lehdelle.

Tuoreessa muistissa on kuitenkin molemmin puolin ikäviä kommentteja, Euractiv toteaa. Euroopan neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk nimitti tammikuussa Trumpia "uhkaksi maailmanjärjestykselle".

Nyt Tusk ja Trump yrittävät kuitenkin löytää yhteistä säveltä.

– Huomenna aion vakuuttaa Yhdysvaltain presidentin siitä, että euro-atlantisuus tarkoittaa vapaata maailmaa tekemässä yhteistyötä, Tusk twiittasi eilen.

Yksi Trumpin kokouskiertueen suurimmista kipukohdista – Venäjä – on eniten esillä perjantaina, kun G7-maat kokoontuvat Sisiliassa. Silloin on tarkoitus keskustella Venäjä-politiikasta, Ukrainasta sekä Krimin valtaamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat