MTS-kyselytuloksista pohdittavaa tasa-arvon kannalta – Ilkka Kanerva: "Pohditaan, pitääkö kutsuntojen osalta tehdä joitakin systeemiuudistuksia"

Selviytymiskurssien kysyntä kasvussa – Maanpuolustuskoulutuksen kesäselviytymisleirillä opetellaan eloonjäämistaitoja luonnossa 1:47
Selviytymiskurssien kysyntä oli tänä vuonna kasvussa – Maanpuolustuskoulutuksen kesäselviytymisleirillä opetellaan eloonjäämistaitoja luonnossa

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreen kyselyn tulokset osoittavat, että kysymys tasa-arvosta on yhä enemmän mukana asevelvollisuudesta puhuttaessa.

Kyselyssä kolme neljäsosaa vastaajista oli valmiita uudistamaan kutsuntoja koskemaan tavalla tai toisella myös naisia.

Samalla nykymuotoisen asevelvollisuuden kannatus Suomen puolustusjärjestelmän perustana oli laskenut ja molempien sukupuolten asevelvollisuuden kannatus lisääntynyt.

Ilkka Kanerva johtaa valtioneuvoston viime keväänä asettamaa komiteaa, joka pohtii yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä.

Komitealta odotetaan esitystä ensi vuoden puolivälin jälkeen.

– Sitä pohditaan, pitääkö kutsuntojen osalta tehdä joitakin systeemiuudistuksia kokonaismaanpuolustuksen ja tasa-arvon näkökulmasta katsottuna, Kanerva sanoi MTS-kyselyn julkistamistilaisuudessa.

Naisten mukaan ottaminen voisi lisätä maanpuolustustahtoa

Kanervan mukaan on kuitenkin yhä selvää, että sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeet ovat keskeisiä ja tulevat olemaan "kuskin paikalla" arvioita tehtäessä.

MTS-kyselyssä mitattu maanpuolustustahdon lasku painottui naisiin, joilla se on ollut jo entuudestaan alhaisempi.

Kanerva pitää mahdollisena, että naisten ottaminen entistä vahvemmin mukaan kutsuntoihin ja asepalvelukseen voisi tasoittaa sukupuolten välistä eroa.

– Mitä enemmän asian kanssa on tekemisissä, sitä enemmän ihminen sisäistää, mistä siinä on kysymys, Kanerva pohti.

Hänen mukaansa maanpuolustustahdon laskuun voi olla vaikutuksensa myös juuri nyt ykkösuhkaksi koetulla koronapandemialla, jota vastaan perinteinen maanpuolustus ei ole toimivin lääke.

Ensimmäiset naisalokkaat aloittivat armeijan 25 vuotta sitten – näin asiasta uutisoitiin kymmenen uutisissa 1:42
Katso video: Ensimmäiset naisalokkaat aloittivat armeijan 25 vuotta sitten – näin asiasta uutisoitiin Kymmenen uutisissa.

Lue myös:

    Uusimmat